Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

Madetoja-kilpailu kokosi nuoret pianistit Ouluun

Viime viikolla pidetty valtakunnallinen Leevi Madetoja -pianokilpailu keräsi Ouluun ennätykselliset 85 pianistia. Joka kolmas vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi yhteen Suomen musiikkioppilaitoksissa eli musiikkiopistoissa, konservatorioissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevat nuoret pianistit.

Yleisradio äänitti kilpailijoiden sooloesityksiä kolmena päivänä. Koostelähetyksessä kuullaan kaikissa kolmessa sarjassa palkittujen esityksiä. Ohjelmassa haastateltavina ovat arviointilautakunnan puheenjohtaja Juhani Lagerspetz sekä musiikin tohtori, pianonsoiton opettaja Katariina Nummi-Kuisma. Lisäksi kuullaan palkittujen yli 17-vuotiaiden kilpailijoiden ajatuksia kilpailemisesta ja pianonsoitosta.

Kilpailussa palkitut:

Yli 17-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarja
1. palkinto 2 500 euroa, Hannu Alasaarela, Oulunsalon taidekoulu

2. palkinto 2 000 euroa, András Szabó, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

3. palkinto jaettiin, 1 000 euroa Sauli Lämsä, Savonia ammattikorkeakoulu ja 1 000 euroa Tuukka Vähätalo, Turun ammattikorkeakoulu.

13-16-vuotiaiden sarja
750 euron palkinnot saivat seuraavat henkilöt:

Mariola Aniolek, Lounais-Hämeen musiikkiopisto
Jamin Hu, Espoon musiikkiopisto
Juho Lepistö, Limingan seudun musiikkiopisto
Daniel Saxén, Turun konservatorio

Alle 13-vuotiaiden sarja
150 euron palkinnon saivat seuraavat henkilöt:

Ada von Becker, Oulun konservatorio
Samuel Eriksson, Turun konservatorio
Sara Karjalainen, Käpylän musiikkiopisto
Daniel King, Vantaan musiikkiopisto
Anna Parkhomenko, Pianokoulu Tanja Torkkeli
Tarmo Peltokoski, Kuula-opisto
Martti Ranta, Musiikkiopisto Juvenalia
Anna Song, Espoon musiikkiopisto
Sofia Stasevska, Tampereen konservatorio
Hanna Virtaharju, Kuopion konservatorio

Lisäksi jaettiin useita erikoispalkintoja.

Ke 1.2.2012 klo 19.03

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Ravennassa
Konsertteja: Kotimainen konsertti
Konsertteja: Yleisradion vuoden nuorisokuoron konsertti
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Zaragozassa
Konsertteja: Klang-sarjan konsertti
Konsertteja: Luciano Berio ja historiallisten hetkien maamerkit

Jälkikoirat uusimmat kuunneltavat

Jälkikoirat: 08.05.2013 20.23
Muualla Yle.fi:ssä