Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

Mahlerin pessimistisin sinfonia syntyi säveltäjän onnellisimpana aikana

Amerikkalaiskapellimestari David Zinmanin mukaan Mahlerin musiikissa taistelu on alati läsnä. Kamppailua seuraa tavallisesti vapautus, mutta "kuudennen sinfonian lopussa kohtalo iskee niin, ettei toivoa paremmasta enää ole. On hämmästyttävää, että juuri tällainen teos syntyi Mahlerin elämän onnellisimmassa vaiheessa. On kuin Mahler olisi katsonut kristallipalloon." David Zinman johtaa RSO:n konsertin, joka on samalla hänen ensivierailunsa Suomessa.

Mahlerin elämän suvantovaihe päättyi muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1907. Kuudennen sinfonian päätösosan kolme tuhoavaa moukariniskua tuntuvat ennakoineen kohtalokkaita tapahtumia. Ensin Mahler joutui jättämään Wienin Hovioopperan vuosien riitelyn jälkeen, sitten kuoli pieni Putzi-tytär ja lopulta Mahlerilla todettiin vakava sydäntauti. Moukariniskut tuntuivat taikauskoisesta säveltäjästä liian henkilökohtaisilta. Kantaesityksessä Essenissä toukokuussa 1906 ne kaikki olivat vielä paikoillaan, mutta seuraavan vuoden onnettomuuksien jälkeen hän poisti niistä viimeisen. Nykyään se usein otetaan mukaan, koska sillä on looginen paikka kokonaisuudessa ja koska Mahler ei enää ole keskuudessamme pelkäämässä seurauksia.

Kuudetta sinfoniaa soitettiin pitkään vähemmän kuin muita, mikä lienee johtunut juuri sen abstraktista ja traagisesta luonteesta. Nykyään monet pitävät sitä sinfonioista vakuuttavimpana, kokonaisuuden kannalta ehjimpänä. Näin muuttuvat suhdanteet.

Radion sinfoniaorkesteri
Pe 13.4.2012 klo 19.00
Musiikkitalo

Anders Hillborg: Cold Heat (ensi kertaa Suomessa)
(YLEn, Berliinin filharmonikkojen ja Zürichin Tonhalle -orkesterin yhteistilaus)

Gustav Mahler: Sinfonia nro 6 a-molli "Traaginen

Väliajalla: Kohtaloa uhmaten - kapellimestari David Zinmanin ajatuksia Gustav Mahlerista. Toimittajana Outi Paananen.

Huom!
Konsertin käsiohjelma on pdf-muodossa netissä.

Suora lähetys pe 13.4.2012 klo 19.03
Toinen lähetys su 13.5.2012 klo 19.03

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Euroradion konsertti-ilta: Richard Wagner 200 vuotta
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Ravennassa
Konsertteja: Kotimainen konsertti
Konsertteja: Yleisradion vuoden nuorisokuoron konsertti
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Zaragozassa
Konsertteja: Klang-sarjan konsertti

Jälkikoirat uusimmat kuunneltavat

Jälkikoirat: 08.05.2013 20.23
Muualla Yle.fi:ssä