Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

Mestareiden musiikkia periodisoittimilla

Helsingin barokkiorkesteri. Kuva: Helsingin barokkiorkesteri

To 10.11.2011 klo 19.03

Helsingin Barokkiorkesterin ensimmäisen konsertin Musiikkitalon konserttisalista johtaa Erich Höbarth. Hän on myös illan viulusolisti.

Helsingin barokkiorkesteri on vuonna 1997 perustettu, periodisoittimin esiintyvä kokoonpano, jonka taiteellisena johtajana toimii ansioitunut cembalisti Aapo Häkkinen.

Musiikkitalon konsertissa orkesteria johtaa Wieniläissyntyinen Erich Höbarth, joka on soittanut konserttimestarina Wienin sinfoniaorkesterissa sekä Concentus Musicuksessa. Hän on myös esiintynyt Wienin jousisekstetissä sekä Mosaïques -jousikvartetissa ja työskennellyt kamarimusiikin professorina Wienissä, Grazissa ja Eurooppalaisessa kamarimusiikkiakatemiassa. Opetustyön hän on kuitenkin jättänyt voidakseen keskittyä toimeensa Camerata Bern -jousiorkesterin taiteellisena johtajana.

Konsertin aloittaa Joseph Haydnin sinfonia nro 36, jonka tarkkaa sävellysvuotta ei tiedetä. Tyylin perusteella se on ajoitettu Haydnin varhaisvuosiin prinssi Esterházyn hovissa. Neliosainen sinfonian osat ovat:
1. Vivace
2. Adagio
3. Menuet & Trio
4. Allegro

Wolfgang Amadeus Mozartin viulukonsertto nro 3 G-duuri sävellettiin vuonna 1775, samana vuonna jolloin Mozart sävelsi 4 muutakin viulukonserttoa. Teos on pikemminkin solistin ja orkesterin vuoropuhelua kuin perinteinen virtuoosinumero. Osat ovat:
1. Allegro
2. Adagio
3. Allegro

Mozartin Rondo nro 3 G-duuri on valoisa ja energinen kappale, jonka sävellysvuonna 1781 Mozart erosi arkkipiispan palveluksesta ja muutti vapaaksi taiteilijaksi Wieniin.

Konsertin päätösnumero on Joseph Martin Krausin Es-duurisinfonia. Se on sävelletty Roomassa vuonna 1784 ja siinä on kuultavissa vaikutteita Krausin esikuvan, Gluckin, Sturm und Drang -estetiikasta. Osat ovat:
1. Allegro
2. Larghetto
3. Allegro

Lähetä:

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Kesän 2012 konsertteja

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti

Jälkikoirat uusimmat kuunneltavat

Jälkikoirat: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Muualla Yle.fi:ssä