Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.
Uusi intiimi tila urkutaiteelle
Upouuden musiikkitalon myötä Sibelius-Akatemia sai käyttöönsä neljä hyvin erilaista ja eri musiikintyyleille soveltuvaa salia. Miten soi saleista kaunein eli urkusali Organo?
Organon keskeisenä musiikillisena ja visuaalisena tekijänä ovat kolmet erityyliset urut. Organo on profaani, maallinen tila, jossa urkumusiikki voi esittäytyä vailla kirkollista kontekstiaan, muiden taidemuotojen tapaan. Intiimi tila ja tunnelma asettavat urut ja esittäjät kirkkotilasta poiketen hyvin lähelle yleisöä.
Organo-salin käyttöönottokonsertissa soi salin kaksi tähän mennessä valmistunutta instrumenttia: englantilaista romantiikkaa edustavat Forster & Andrews-urut sekä pohjoissaksalais-alankomaalaisen barokkityylin mukaisesti rakennetut Verschueren-urut. Salin italialaiset barokkityyliset urut valmistuvat syyskuun aikana.
Konsertin taiteilija Olli Porthan on eräs Suomen tunnetuimmista urkutaiteilijoista ja –pedagogeista. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa ja ensikonsertin Porthan soitti vuonna 1983 Finlandia-talossa. Osaksi Sibelius-Akatemian opettajakuntaa Porthan tuli vuonna 1980 toimien ensin urkumusiikin opettajana ja vuodesta 1988 lähtien urkumusiikin professorina. Porthanin panos on ollut merkittävä Organo-salin suunnittelussa ja käyttöönotossa.
Konsertin juontaa Torsti Helenius. Toimittajana Timo Asikainen.
Konsertissa kuultavat teokset:
Olivier Messiaen: Ikuisen kirkon ilmestys.
Richard P. Scott: Austreibung (For a Singing Organist).
Einar Englund: Passacaglia.
Taneli Kuusisto: Pastoraali.
Dieterich Buxtehude: Praeludium F-duuri; Ciaccona e-molli.
J.S. Bach: Trio d-molli; Preludi ja fuuga a-molli.
Olli Porthan, urut
Kristiina Nietula, soprano

Lähetä:
Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.
Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.
Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.
Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.
Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.
Konsertteja - uusimmat kuunneltavat
- Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
- Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
- Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
- Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
- Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
- Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti


