Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.
RSO aloittaa uuden itsenäisyyspäivän perinteen komeasti Kullervolla
Tänä itsenäisyyspäivänä Radion sinfoniaorkesteri käynnistää uuden juhlallisen tradition, itsenäisyyspäivän juhlakonsertin. Ensimmäisessä konsertissa näyttämölle astuu suomalaisen säveltaiteen ikoni, Jean Sibeliuksen Kullervo op. 7. Kullervo-sinfonian solisteina laulavat Ville Rusanen ja Johanna Rusanen-Kartano. Radion sinfoniaorkesteria ja Juha Kuivasen valmentamaa Polyteknikkojen kuoroa johtaa Sakari Oramo. Toimittajana Lotta Emanuelsson.
Sibelius sävelsi Kullervo-sinfoniansa pääosin vuonna 1891 opiskellessaan Wienissä. Nuori, vastikään kihlautunut säveltäjä koki koti-ikävää musiikin suurkaupungissa. Hän purki tuntojaan uppoutumalla suomalaiseen kansanperinteeseen ja erityisesti Kalevalaan. ”Nykyään ovat kaikki minun tunnelmani Kalevalasta varastettuja”, hän kirjoitti Aino-morsiamelleen. Wienissä koettujen suurenmoisten konserttielämysten ja Kalevalan myyttisen maailman hedelmänä syntyi säveltäjän ensimmäinen suurimuotoinen orkesteriteos. Kantaesitys 28. huhtikuuta 1892 oli merkkitapaus suomalaisessa musiikinhistoriassa, mutta jättiläismäinen, synkkään muinaissuomalaiseen aiheeseen perustuva teos herätti myös kummastusta ja pilkkaakin kieliriitojen repimässä musiikkielämässä. Muutaman esityksen jälkeen säveltäjä veti Kullervon pois julkisuudesta, eikä sitä kuultu kokonaisuudessaan enää Sibeliuksen elinaikana.
Lähetä:
Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.
Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.
Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.
Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.
Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.
Konsertteja - uusimmat kuunneltavat
- Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
- Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
- Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
- Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
- Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
- Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti


