Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

RSO vierailee Amsterdamin kuulussa Konserttitalossa

Concertgebouw Amsterdamissa. Kuva: Ewan Topping.

Ma 10.10.2011 klo 21.10

On muutamia konserttisaleja, jotka nauttivat rikkumatonta ja pysyvää mainetta muusain ja muusikoiden suosikkeina. Tällaisia ovat Euroopassa Wienin Musikverein, Pietarin filharmonia ja Amsterdamin Concertgebouw. RSO on konsertoinut kaikissa kolmessa salissa. Amsterdamin vuonna 1888 rakennetussa Konserttitalossa vieraillaan nyt toista kertaa. Sakari Oramon johtaman illan solisteina laulavat saksalaisbaritoni Christian Gerhaher ja mezzosopraano Lilli Paasikivi.

Sekä konserttitalon että sen erinomaisen orkesterin synty liittyvät oleellisesti vesitien rakentamiseen. Kun 1800-luvun puolivälissä avattiin valtamerilaivoille väylä Pohjanmereltä Amsterdamiin, vilkastui kaupungissa sekä kaupankäynti että taiteiden harrastus. Porvaristolla oli aikaa, rahaa ja kiinnostusta myös ajanviettoon ja huvitteluun. Kaupunkiin alkoi syntyä orkestereita, kuoroja ja monenmoisia yhtyeitä. Pian harrastuksille tarvittiin myös pysyvä paikka.

Concertgebouwn viimeinen kivi muurattiin vuonna 1888. Kun talo vihittiin saman vuoden huhtikuussa, päätti joukko alankomaalaisia ja amerikkalaisia kauppiaita, että taloon piti saada myös oma nimikko-orkesteri; kuusi kuukautta myöhemmin Concertgebouw-orkesteri soitti ensimmäisen konserttinsa upeassa, uljaassa talossa. Tämän orkesterin tehtäväksi asetettiin juhlallisesti "jatkuvasti ja jakamattomasti työskennellä todellisen taiteilijan johdolla täten kohottaen kaupungin arvoa ja merkittävyyttä".

Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti
Concertgebouw, Amsterdam
Ma 10.10.2011 klo 21.10

Sakari Oramo, kapellimestari
Christian Gerhaher, baritoni
Lilli Paasikivi, mezzosopraano

Franz Liszt: Orpheus, sinfoninen runo
Gustav Mahler: Lauluja kokoelmasta Des Knaben Wunderhorn
Der Schildwache Nachtlied
Wer hat dies Liedlein erdacht
Trost im Unglück
Rheinlegendchen
Das irdische Leben
Revelge
Des Antonius von Padua Fischpredigt
Der Tamboursg'sell
Urlicht
Jean Sibelius: Sinfonia nro 5 Es-duuri

Toimittajana Outi Paananen

Väliajalla kuullaan mm. hollantilainen ratkaisumalli lamaan eli rahat pois kulttuurilta. Haastateltavina ovat Alankomaiden radion musiikkikeskuksen (MOC) johtaja Anton Kok sekä 30 vuotta Hollannissa asunut viulutaiteilija Eeva Koskinen. Kuuntele väliaika Areenasta.

Siirry Radion sinfoniaorkesterin sivuille

Lähetä:

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Kesän 2012 konsertteja

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti

Jälkikoirat uusimmat kuunneltavat

Jälkikoirat: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Muualla Yle.fi:ssä