Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.
Tamburinin Requiemin historiallinen ensiesitys
Kuninkaantien muusikoiden kamarikuoron Pyhäinpäivän konsertissa kuullaan tiettävästi maailman ensiesitys 1600-luvulla eläneen italialaisen säveltäjä Pietro Antonio Tamburinin sielunmessusta. Urkuri Michele Vannelli soittaa konsertin välisoittoina Adriano Banchierin ja Ottavio Vernizzin urkumusiikkia.
Kuninkaantien muusikot on syksyllä 2008 perustettu ammattilaisorkesteri, joka konsertoi eri puolilla Suomea yhteistyössä kaupunkien, kuntien, seurakuntien ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Kuninkaantien muusikoiden kokoonpano vaihtelee esitettävän teoksen mukaan triosta suureen kamariorkesteriin, ja mukana on myös huipputasoinen kamarikuoro.
Kuninkaantien muusikoiden ohjelmistosuunnittelussa pääpaino on harvinaisten teosten esille tuomisessa. Kokoonpanon taiteellisena johtajana toimii Markus Yli‑Jokipii ja intendenttinä Sami Palsio.
Lähetä:
Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.
Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.
Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.
Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.
Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.
Konsertteja - uusimmat kuunneltavat
- Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
- Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
- Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
- Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
- Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
- Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti


