Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

Wien soi RSO:n muusikoiden kamarimusiikkifestivaalilla

Habsburgien hallitseman mahtavan keisarikunnan taru päättyi ensimmäiseen maailmansotaan. Vaikka valtakunta hajosi, Wienin ansiosta piskuinen Itävalta on edelleen yhdessä suhteessa suurvalta: se on sitä ainutlaatuisen musiikkiperintönsä tähden. Tästä aarrearkusta RSO:n muusikot kokosivat 9 konsertin Wien-kamarimusiikkifestivaalin Musiikkitaloon maaliskuun lopussa.

Wienin nousu musiikin mahdiksi alkoi myöhään ja vähän kuin varkain. Renenssanssin ja barokin suuret nimet eivät toimineet Wienissä. Heidän työantajansa olivat Italian ja Saksan ruhtinaskunnissa, Ranskanmaalla, Alankomaissa, Englannissa ja Espanjassa. Vielä 1700-luvun loppupuolellakaan Wien ei ollut Lontoon tai Pariisin kaltainen musiikkimaailman kuhiseva keskus.

Wienistä hallittiin varsin monikulttuurista imperiumia. Itävallan ja Unkarin lisäksi siihen kuului osia nykyisestä Tshekistä, Slovakiasta, Saksasta, Puolasta, Pohjois-Italiasta, Romaniasta, entisestä Jugoslaviasta ja jopa Venäjästä. Wien oli ainutlaatuinen paikka näiden erilaisten kansallisten traditioiden vuorovaikutukselle. Se alkoi vetää puoleensa säveltäjiä, jotka kirjoittivat nimensä historiaan. Heitä olivat oopperataidetta uudistamaan päätynyt Christoph Willibald Gluck sekä Haydn, Mozart ja Beethoven.

Wienissä on asunut enemmän merkittäviä säveltäjiä kuin luultavasti missään muualla, ja useampikin tyylivirtaus tai teoslaji - esimerkiksi wieniläisklassismi, wieniläisvalssi, wieniläisoperetti ja toinen Wienin koulukunta - on saanut nimensä kaupungin mukaan. Lisäksi Wienin filharmonikoiden ja Wienin valtionoopperan kaltaiset lähes myyttisen aseman saavuttaneet instituutiot ovat tuoneet sille omaa hohtoaan. Musiikki onkin keskeinen osa itävaltalaista identiteettiä.

Alkusoittona maanantaisille ohjelmille kuullaan Kamarimusiikkifestivaalin avajaiskonsertti:

Su 1.7. klo 19.03
Joseph Haydn: Sinfonia nro 53 D-duuri "L’Imperiale"
Franz Schubert: Oktetto F-duuri op. posth.166
(Ään. 30.3. Musiikkitalossa)

Ma 2.7. klo 14.00
Johann Strauss: Uusi pizzicato-polkka
Johann Nepomuk Hummel: Trio A-duuri
Johannes Brahms: Pianokvartetto c-molli

Ma 9.7.
Joseph Lanner: Adagio
Ernst Krenek: Neljä kappaletta oboelle ja pianolle
Heinrich Ignaz von Biber: Passacaglia
Erich Korngold: Jousisekstetto

Ma 16.7.
W.A. Mozart: Menuetto Klarinettikvintetosta A-duuri
Johann Strauss (sov. Arnold Schönberg): Lagunen-valssi
Alexander Zemlinsky: Jousikvartetto nro 2

Ma 23.7.
W.A. Mozart: Pianokvartetto g-molli
Johannes Brahms: Käyrätorvitrio Es-duuri

Ma 30.7.
Anton Webern: Neljä kappaletta op.7
Louis Spohr: Kuusi saksalaista laulua
Franz Krommer: Pianokvartetto Es-duuri

Ma 6.8.
Johannes Brahms: Rondo alla zingarese pianokvartetosta g-molli
Gustav Mahler: Pianokvartetto a-molli
Franz Lachner: Nonetto

Ma 13.8.
Anton Webern: Kolme pientä kappaletta op.11
Franz Schubert: Jousikvintetto C-duuri

Ma 20.8.
Ludwig van Beethoven: Pianotrio nro 1 Es-duuri
Arnold Schönberg: Verklärte Nacht

Ma 27.8.
Johann Strauss: Tonava kaunoinen
Joseph Haydn: Allergro jousikvartetosta C-duuri nro 3 "Keisarikvartetto"
Franz Schmidt: Kolme pientä fantasiakappaletta
Johann Heinrich Schmelzer: Balletto a 4 "Die Fechtschule"
Joseph Haydn: Sinfonia nro 53 D-duuri "L'imperiale"

Maanantaisin heinä-elokuussa klo 14.00 - 15.00

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Euroradion konsertti-ilta: Richard Wagner 200 vuotta
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Ravennassa
Konsertteja: Kotimainen konsertti
Konsertteja: Yleisradion vuoden nuorisokuoron konsertti
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Zaragozassa
Konsertteja: Klang-sarjan konsertti

Jälkikoirat uusimmat kuunneltavat

Jälkikoirat: 08.05.2013 20.23
Muualla Yle.fi:ssä