Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.
Yleisradion vuoden nuorisokuoro laulaa suomalaisia ja kansainvälisiä jouluklassikoita
Yleisradion vuoden nuorisokuoron eli hämeenlinnalaisen Vanajan nuorisokuoron joulukonsertissa kuullaan tänä vuonna perinteisten suomalaisten joululaulujen lisäksi myös kansainvälisiä joulusävelmiä. Hämeenlinnan kirkossa 12.12. taltioidussa konsertissa Vanajan nuorisokuoroa johtaa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttori Ismo Savimäki ja pianistina on Sibelius-opiston pianosoiton lehtori Kimmo Tapanainen. Konsertin juontajana toimii Inari Nuutero.
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Vanajan nuorisokuoro on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2011–2012.
Yle Kulttuurin klassisen musiikin toimitus on valinnut vuoden nuorisokuoron jo vuodesta 1988 lähtien. Valinnalla halutaan tukea suomalaista, korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa. Tänä vuonna valinnassa kiinnitettiin huomiota erityisesti Vanajan nuorisokuoron hyvään sointiin ja monipuoliseen äänenkäyttöön. Samalla haluttiin huomioida Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan pitkäaikainen ja hedelmällinen työ kuoron hyväksi.
Vanajan nuorisokuorossa on noin 60 laulajaa, joista poikia on parikymmentä. Suurin osa kuorolaisista on 17–25 -vuotiaita. Kuoron ohjelmisto koostuu klassisesta ja kevyestä, uudesta ja vanhasta sekä hengellisestä että maallisesta musiikista. Kuoro tekee yhteistyötä hämeenlinnalaisen Sibelius-opiston kanssa. Vanajan nuorisokuoro on kasvanut nykyisekseen Vanajan lapsikuorosta, jonka silloisen Vanajan seurakunnan kanttori Ismo Savimäki perusti vuonna 1995. Sekakuoroksi kuoro muuttui vuonna 2000.
Vanajan nuorisokuoro on tehnyt esiintymismatkoja moniin Pohjois- ja Keski-Euroopan maihin, kuten mm. Puolaan, Itävaltaan, Ranskaan, Italiaan, Irlantiin ja Norjaan. Kuoro valittiin vuonna 2008 Suomen edustajaksi Norjan Stavangerissa järjestettyyn pohjoismaiseen kirkkomusiikkisymposiumiin. Keväällä 2009 kuoro teki ensimmäisen Euroopan ulkopuolelle suuntautuneen esiintymismatkansa Japaniin. Tänä vuonna kuoro vieraili Serbiassa.
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa toimivat Vanajan nuorisokuoron lisäksi kaksi lapsikuoroa, Hämeenlinnan Poikakuoro, tyttökuoro Aurorina sekä nuorisosekakuoro Aurora. Kaikkia lasten ja nuorten kuoroja johtaa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttori Ismo Savimäki.
Konsertin ohjelma:
Keskiaikainen sävelmä: Veni veni Emmanuel; Gaudete; Personent hodie; In dulci jubilo. P.J. Hannikainen: Joulun kellot. Slovenialainen sävelmä: Slava bogu na vishavah. Thoinot Arbeau: Ding dong merrily on high. Bob Chilcott: For him all the stars. Franz Gruber: Jouluyö, juhlayö. Ukrainalainen sävelmä: Schedryk. Stanislaw Szczycinski: Joyous Dances. Arvo Pärt: Bogoroditse Djevo. Ahti Sonninen: Jouluhymni. Vesa Erkkilä: Jeesus-lapsen joululahjat. Englantilainen sävelmä: Coventry carol. Martti Hela: Hiljainen joululaulu. Bob Chilcott: The time of snow. Säde Rissanen: Olen löytänyt sen. Adolphe Adam: Oi jouluyö.
Lähetä:
Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.
Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.
Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.
Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.
Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.
Konsertteja - uusimmat kuunneltavat
- Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
- Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
- Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
- Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
- Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
- Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti


