Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.
Ylioppilaskunnan Laulajien perinteisten joulukonserttien huipennus
Ylioppilaskunnan Laulajien perinteiset joulukonsertit ovat tänäkin vuonna virittäneet kuulijoidensa mielet joulun odotukseen. Joulukonserttien sarja huipentuu tuttuun tapaan Johanneksen kirkossa radioitavaan konserttiin. Ylioppilaskunnan Laulajia johtaa kuoron taiteellisena johtajana syksystä 2010 lähtien toiminut Pasi Hyökki. Joulutunnelmaa mukana luomassa ovat Kaisa Ranta, sopraano, sekä Pertti Eerola, urut.
Ylioppilaskunnan Laulajat (YL) on mieskuorotaiteen suomalainen edelläkävijä. YL on kysytty artisti, joka konsertoi aktiivisesti Suomessa ja ympäri maailmaa. A cappella -ohjelmistonsa lisäksi YL esittää ja levyttää säestyksellisiä mieskuoroteoksia maailman eturivin orkesterien ja kapellimestarien kanssa. Monet YL:n levyistä on huomioitu arvostetuilla kansainvälisillä palkinnoilla. Kotimaassa YL:n Perinteisistä Joulukonserteista ja Kevätkonserteista on tullut sekä kuorolle että kuulijoille tärkeä perinne.
Vuonna 1883 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettu YL on Suomen vanhin suomenkielinen kuoro, jonka toiminta jatkuu tänäkin päivänä itsenäisenä ja monipuolisena. Kuoron ansiokas kulttuuritoiminta, pitkä konserttihistoria, lukuisat kiertueet ulkomailla ja arvostelumenestystä saaneet levytykset ovat luoneet sille aseman yhtenä maailman merkittävimmistä mieskuoroista.
YL on koko historiansa ajan tilannut, esittänyt ja tallentanut kunkin ajan merkittävimpien säveltäjien musiikkia. Jean Sibeliuksen tunnetuimmat mieskuoroteokset ovat YL:n tilaamia ja kantaesittämiä. Nykyisin kuoro tunnetaankin sekä Sibeliuksen musiikin lähettiläänä että myös uuden musiikin pioneerina. Eräs eniten teoksiaan YL:lle omistanut suomalainen nykysäveltäjä on Einojuhani Rautavaara.
Konsertin ohjelma:
Kulkuelaulu: Alta trinita beata. Francis Poulenc: Laudes de Saint Antoine de Padoue. Saksalainen sävelmä: Es ist ein' Ros' entsprungen. Thierry Machuel: Joulu-Nowell I. Armas Maasalo: Mä kanssa enkelten. Thierry Machuel: Joulu-Nowell II. Jack Rollins - Steve Nelson: Kuuraparta. Mel Tormé: Hiljaa leijaa maahan hiutaleet. Toivo Kärki: Rekiretki. Jukka Linkola: Poro. Theodore Dubois: Toccata. Armas Maasalo: Joulun kellot. Leevi Madetoja: Arkihuolesi kaikki heitä. Otto Kotilainen: Varpunen jouluaamuna. Nils-Eric Fougstedt: Nattlig madonna. Felix Krohn: Tähdenlento. Teuvo Hakasalo: Jouluyönä. Sleesialainen sävelmä: Maa on niin kaunis. Franz Gruber: Jouluyö, juhlayö. Jean Sibelius: En etsi valtaa loistoa.
Lähetä:
Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.
Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.
Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.
Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.
Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.
Konsertteja - uusimmat kuunneltavat
- Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
- Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
- Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
- Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
- Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
- Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti


