yle.fi

 

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

Zappamaniaa

Ensemble Ambrosius Hampurin Pyhän Katarinan Kirkossa 10.8.2010. Kuva: Dieter Jacob.

To 28.7.2011 klo 19.03

Vuodesta 2008 lähtien Hampurin Pyhän Katarinan kirkossa on pidetty vuosittainen Zappa-konsertti, jolla on hankittu rahoitusta kirkon merkittävien Bach-urkujen restauraatioprojektille. Idean puuhamies, Der Spiegel-lehden editori Sebastian Knauer, valitsi suomalaisen kamariyhtyeen Ensemble Ambrosiuksen konserttitrilogian päättäväksi yhtyeeksi.

Konsertti tarjosi yhtyeelle mahdollisuuden esiintyä yhdessä Zappan 70-luvun yhtyeiden tärkeimmän laulusolistin, Napoleon Murphy Brockin, kanssa. Ensemble Ambrosiuksen perustajajäsen ja yhtyeen ”sielu” Olli Virtaperko toteaakin seuraavaa: ”Napoleon on elävä legenda ja kaikista Zappan laulusolisteista henkilökohtainen suosikkini – siksi tuntui erityisen merkitykselliseltä voida tehdä yhteistyötä nimenomaan hänen kanssaan”.

Vuonna 1995 Karjaan vanhan musiikin kesäkurssilla, ikään kuin puolivahingossa, perustettu Ensemble Ambrosius esittää oman aikamme musiikkia pääosin barokin ajan soittimilla soitettuna. Laajempaan tietoisuuteen yhtye tuli vuonna 2000 julkaisemallaan levyllä ”The Zappa Album”, jolla amerikkalaisen rockmuusikon Frank Zappan (1940-1993) musiikkia esitetään barokkisoittimin. Levyn myötä yhtye on saavuttanut mainetta ympäri maailman, ja noussut marginaalisen mutta laajalle levittäytyneen Zappa-fanijoukon silmissä eräänlaiseksi kulttiyhtyeeksi.

Haastateltavana Olli Virtaperko, toimittajana Timo Asikainen. Äänitetty Pyhän Katarinan kirkossa 10.8.2010.

Ensemble Ambrosius:

Olli Virtaperko (barokkisello, sävellykset, yhtyeenjohto)
Veli Kujala (harmonikka)
Eira Karlson (barokkiviulu)
Eija Kankaanranta (kantele)
Ere Lievonen (cembalo, lelupiano, melodika ja celestette)
Susanne Kujala (urut, melodika ja celestette)
Joni Leino (lyömäsoittimet ja kellopeli)

Konsertti Hampurin Pyhän Katarinan kirkossa

Frank Zappa (sovitukset Olli Virtaperko ja Ere Lievonen): Night School; RDNZL; Son of Orange County; Dupree´s Paradise; The Black Page;

Olli Virtaperko: Kalkkeen meri ahtona (konserttikanteleelle ja harmonikalle, es. Eija Kankaanranta ja Veli Kujala)

György Ligeti: Continuum (es. Ere Lievonen, cembalo)

Olli Virtaperko: GACH; Questa storia del mago non mi convince

Olli Virtaperko: Kuolemattomat kierteet (3. osa urkuteoksesta Dawkins, es. Susanne Kujala)

Olli Virtaperko: Soabbegealdinoaivi

Olli Virtaperko: Pirun keuhkot (harmonikalle, es. Veli Kujala)

Frank Zappa: Igor´s Boogie; Zoot Allures; Big Swifty

Olli Virtaperko: Napoleon´s Entrance Music

Frank Zappa: The Idiot Bastard Son

J.S. Bach: Katkelma cembalokonsertosta D-duuri (tässä duona huilulle ja sellolle)

Frank Zappa: Montana

Frank Zappa: Let´s Make The Water Turn Black; Echidna´s Arf (Of You)
Olli Virtaperko: Linjat ja pyörteet

Vierailevana laulusolistina Napoleon Murphy Brock (kappaleissa The Idiot Bastard Son, Montana ja Let´s Make The Water Turn Black)

Toimittaja Timo Asikainen kuuntelee konsertin yhdessä Olli Virtaperkon kanssa. Konsertti on äänitetty Hampurin Pyhän Katarinan kirkossa 10.8.2010)

Ensemble Ambrosius. Ylhäällä: Oli Virtaperko ja Veli Kujala; keskellä Ere Lievonen ja Eija Kankaanranta; alhaalla Susanne Kujala, Eira Karlson ja Joni Leino. Kuva: Tiina Kokko.

Lähetä:

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti 17.2.2012
Konsertteja: Euroradiokonsertissa Jevgeni Kisinin pianoilta
Konsertteja: Helsingin kaupunginorkesterin konsertti 15.2.2012
Konsertteja: Tapiola Sinfoniettan konsertti 10.2.2012
Konsertteja: Klang: Soli
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti 8.2.2012

Jälkikoirat uusimmat kuunneltavat

Jälkikoirat: Jälkikoirat.
Jälkikoirat: 8.2.
Jälkikoirat: 3.2.
Jälkikoirat: Tampere Filharmonian vierailukonserttin jälkeen Helsingin Musiikkitalossa.
Jälkikoirat: 25.1. RSOn konsertin jälkeen Helsingin Musiikkitalossa.