Sarja on päättynyt.
Pekka Kostiainen valmistaa mössöjä
Säveltäjä Pekka Kostiainen ei omien sanojensa mukaan ole pihvinkääntäjä, sen sijaan mössöjen ideoinnissa ja valmistamisessa hän on kehittynyt mestariksi.
Pekka Kostiainen on tuottelias säveltäjä, joka tunnetaan erityisesti mainetta niittäneistä kuoroteoksista. Kostiainen on useasti palkittu niin säveltäjänä kuin kuoronjohtajanakin. Kotikaupungissaan Jyväskylässä hän johtaa Vox Aurea -lapsikuoroa sekä perustamaansa Musica -kuoroa.
Ruoanlaitto on Pekka Kostiaiselle myös säveltämistä, sillä keittokirjoja ei liiemmin tutkailla, vaan ruokia valmistetaan maailmalta tarttuneiden ideoiden mukaan.
Reseptit
Rucolasalaatti
rucolaa
parmesanjuustoa
sipulia
kirsikkatomaatteja
mustapippuria
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
Asettele lautasen pohjalle rucolasalaattia reilusti, päälle sipulia, kirsikkatomaatteja ja parmesanjuustolastuja. Maun mukaan kastikkeeksi oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa ja mustapippuria.
Portugalian pata (kahdelle hengelle)
1 reilunkokoinen sipuli
runsaasti valkosipulia
2 dl vihreää oliiviöljyä
250 g tonnikalaa
n. 200 g simpukoita (myös kuorellisia)
1 prk kapriksia
sitruunamehua
loraus valkoviiniä
tilliä
curryä
suolaa
juustokuminaa
Kuullota öljyssä ensin sipuleita ja valkosipulia. Lisää joukkoon simpukat ja tonnikala ja anna kypsyä kannen alla. Loppuvaiheessa lisää kaprikset ja mausteet. Ruoan kanssa tarjoillaan keitettyjä perunoita ja portugalilaista viiniä.
Lanttupaistos "Uuden Valamon lanttupata"
lanttua siivutettuna
runsaasti valkosipulia
yrttimausteita (salviaa, timjamia, meiramia)
suolaa
smetanaa
siirappia
kasvislientä
Kuullota lanttulastuja hetki, jotta ne pehmenevät. Lado uunivuokaan vuorotellen lanttulastuja ja mausteita. Lopuksi kaada päälle siirappia, kasvisliemi ja smetana. Paista uunissa miedolla lämmöllä n. 45 minuuttia.
Jälkiruoka
leipäjuustoa
kermaa
voita
lakkahilloa
Paista leipäjuustoa voissa hetki ja hauduta kermassa. Tarjoillaan lakkahillon kera.
Musiikit
F.M. Cardoso: Introitus -osa Requiemista. es. The Tallis Scholars, joht. Peter Phillips
C. Monteverdi: Nisi Dominus Maria Vesperistä. es. Monteverdi-kuoro ja Englannin barokkisolistit, joht. John Elliot Gardiner
B. Bartók: 1. osa, Allegretto, pianokonsertosta nro 3. es. Zoltán Kocsis, piano, ja Budapestin festivaaliorkesteri, joht. Iván Fischer
Lähetä:
Musiikkia ja ruokaa. Reseptit ja juomasuositukset sekä ateriaan sopivat musiikit löydät näiltä sivuilta.
Usean kuuntelijan toive toteutuu, kun vuonna 2006 lähetettyjä Lampaanviulu-ohjelmia uusitaan kesän ja alkusyksyn aikana 16 kpl.
Toimittajina Riikka Holopainen ja Janne Koskinen.


