Keskiviikkoisin klo 14.00 - 15.00 (kesätauolla 6.6. - 22.8.2012)

Uusinta uutta lauluyhtye Viideltä ja Viron filharmoniselta kamarikuorolta

Viisi

Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan jälleen kerran kuoro- ja yhtyelaulumusiikkia laidasta laitaan. Esiteltävinä ovat muun muassa lauluyhtye Viiden upouusi singlejulkaisu sekä Viron filharmonisen kamarikuoron äänite. Ohjelmassa otetaan myös varaslähtö säveltäjä Tauno Marttisen 100-vuotissyntymäpäivän juhlintaan. Haastateltavana on lauluyhtye Viiden laulajien Essi Marilan ja Saima Hyökin lisäksi Tatu Erkkilä, joka on juuri pyrkinyt Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalle.

Laulua kuorossa Ke 23.5.2012 klo 14.00

 

Konserttilavalla St. Olaf Choir

Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan yhdysvaltalaisen St. Olaf -kuoron konsertissa. Euroradion ohjelmavaihdon kautta kuultavan konsertin ohjelmassa kuullaan hengellisiä teoksia ympäri maailmaa. Konsertti on taltioitu helmikuussa St. Olaf Collegen kappelissa Northfieldissa.

Laulua kuorossa Ke 16.5.2012 klo 14.00

 

Lauluyhtyeiden lumoa ja uusia sovituksia

Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan kuoro- ja yhtyelaulumusiikkia laidasta laitaan, uusia sovituksia kun on ilmestynyt niin virsistä kuin viihdemusiikin kappaleistakin. Esiteltävänä ovat muun muassa lauluyhtye Histan veisaajien Siionin virsiä -albumi sekä Espoon Laulun levytys Hectorin lauluista.

Laulua kuorossa Ke 9.5.2012 klo 14.00

 

Konserttilavalla Stile Antico

Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan brittiläisen Stile Anticon konsertissa. Euroradion ohjelmavaihdon kautta kuultavan konsertin ohjelmassa kuullaan Tomás Luis de Victorian ja hänen aikalaistensa teoksia. Konsertti on taltioitu viime vuoden heinäkuussa Gironan katedraalissa.

Laulua kuorossa Ke 2.5.2012 klo 14.00

 

Tasavuosia ja levyuutuuksia

Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa tasavuosiaan juhlivat niin Sibeliuksen Kullervo-sinfonia kuin helsinkiläinen Cantabile-kuorokin. Haastateltavana on arvostettu musiikin monitoimimies James Wood, joka harjoittaa Helsingin kamarikuoroa Klang-sarjan konserttiin. Turkulaisen Chorus Cathedralis Aboensiksen Toivo Kuulan sävellyksiä sisältävää levyä arvioi Reijo Kekkonen. Lisäksi saadaan maistiaisia Yleisradion uunituoreelta Eino Linnalan teoksia sisältävältä äänitteeltä, jolla Laulu-Miesten solistina on tenori Tuomas Katajala.

Laulua kuorossa Ke 25.4.2012 klo 14.00

 

Kuukauden kuorovieraana Anna-Mari Kähärä

Anna-Mari Kähärä

Laulua kuorossa -ohjelmassa kuukauden kuorovieraana on säveltäjä, laulaja ja pianisti Anna-Mari Kähärä. Hänet tunnetaan parhaiten lauluyhtye How Many Sistersin ja etnojazz-yhtye Zetaboon jäsenenä, mutta hän on julkaissut myös soololevyn yhtyeellä Anna-Mari Kähärän Orkesteri. Kähärä on tehnyt sävellyksiä muun muassa lauluyhtye Rajattomalle, Philomela-kuorolle ja EMO Ensemblelle.

Laulua kuorossa Ke 18.4.2012 klo 14.00

  • Sävelmaisemia Suomesta ja Latviasta Inari Nuuteron kuulumisia kuoromusiikin maailmasta. Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan Latvian radiokuoron sekä Kamarikuoro Aioloksen uusiin äänitteisiin. Lisäksi selvitetään, mitä kuuluu radioitavaan kevätkonserttiin valmistautuvalle Yleisradion vuoden nuorisokuorolle.

    Ke 11.4.2012 klo 14.00

  • Passioiden pauloissa Passioita eli evankelistojen tekstien mukaan sävellettyjä Jeesuksen kärsimysnäytelmiä on sävelletty jo useiden vuosisatojen ajan. Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan passioiden parhaimpia kuorokohtauksia. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.

    Ke 4.4.2012 klo 14.00

  • Konserttilavalla Alankomaiden kamarikuoro Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan Alankomaiden kamarikuoron konsertissa. Euroradion ohjelmavaihdon kautta kuultavan konsertin ohjelmassa ovat Morton Feldmanin ja Sofia Gubaidulinan teokset. Konsertti on taltioitu viime vuoden kesäkuussa Haarlemin konserttitalossa.

    Ke 28.3.2012 klo 14.00

  • Ensiesityksiä ja uusia levytyksiä Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan Suomen ensiesityksensä saavaan yhdysvaltalaisen David Langin kuoroteokseen The little match girl passion. Oululaisen Gaudiate-kuoron uutta äänitettä arvioi Kari Turunen. Ohjelmassa kuunnellaan myös Harald Andersén -kamarikuorokilpailussa menestyneitä kuoroja.

    Ke 21.3.2012 klo 14.00

  • Kuukauden kuorovieraana Ognian Vassilev Suomen Kuoronjohtajayhdistys on valinnut Vuoden kuoronjohtajaksi Ognian Vassilevin Porista. Sofian musiikkiakatemian kasvatti Vassilev asettui Suomeen vuonna 1991 ja on sen jälkeen rakentanut Poriin elinvoimaisen ja korkeatasoisen kuoroverkoston. Laulua kuorossa -ohjelmassa kuullaan Vassilevin ajatuksia kuoron johtamisesta sekä hänelle tärkeää kuoromusiikkia.

    Ke 14.3.2012 klo 14.00

  • Naisäänten lumoa Kansainvälisen naistenpäivän aattona Laulua kuorossa -ohjelmassa ääneen pääsevät naiset. Inari Nuutero on valikoinut kuunneltavaksi suomalaisten naisten säveltämää musiikkia suomalaisten eturivin naiskuorojen ja lauluyhtyeiden esityksinä. Ohjelmassa vieraillaan myös ihanien ikivihreiden ja ikäsyrjintää vastaan ilomielisesti taistelevien Kuumien Alttojen uuden lauluillan harjoituksissa.

    Ke 7.3.2012 klo 14.00

  • Konserttilavalla Qvinta Essencia sekä kurkistus Rautavaara-sävellyskilpailuun Inari Nuutero tuo haastattelutuliaisia kansainvälisen Einojuhani Rautavaara-sävellyskilpailun workshopista, jossa kilpailuun osallistuvat säveltäjät saivat työskennellä Helsingin kamarikuoron laulajien kanssa. Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan myös barcelonalaisen yhtye Qvinta Essencian konsertissa.

    Ke 29.2.2012 klo 14.00

  • Suomalaista kuorovientiä sekä vanhoja säveliä uudessa asussa Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraana on Espoolainen Dominante-kuoro, joka vie suomalaista kuorotaituruutta Aasiaan. Torstaina 23.2. käynnistyvästä kaksiviikkoisesta kiertueesta kertovat kuoron taiteellinen johtaja sekä matkatoimikunnan puheenjohtaja Seppo ja Valtteri Murto. Ranskalaisen Ensemble L’Echellen uutta äänitettä arvioi Timo Lehtovaara. Ohjelmassa kuullaan myös Viron filharmonian kamarikuoron uusi levytys Einojuhani Rautavaaran Kainuu-kantaatista.

    Ke 22.2.2012 klo 14.00

  • Kuukauden kuorovieraina BBC:n kuorolaiset Laulua kuorossa -ohjelmassa Kuukauden kuorovieraina ovat BBC Singersin tenori Neil Mackenzie sekä BBC:n sinfoniakuoron sopraano Evelyn Thomas. Inari Nuuteron toimittamassa ohjelmassa kuunnellaan myös näiden perinteikkäiden kuorojen uusimpia levytyksiä.

    Ke 15.2.2012 klo 14.00

  • Arktisia näkyjä ja improvisaation ihmettä Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan vastaperustetun Musiikkitalon kuoron harjoituksissa. Ohjelmassa tutustaan myös yhteispohjoismaiseen ja improvisaation voimaan luottavaan IKI-yhtyeeseen. Rovaniemeläisen Seitakuoron uutta äänitettä arvioi Timo Lehtovaara.

    Ke 8.2.2012 klo 14.00

  • Konserttilavalla The Cardinall’s Musick Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan The Cardinall’s Musick -lauluyhtyeen konsertissa. Euroradion ohjelmavaihdon kautta kuultavan konsertin ohjelmassa on englantilaista renessanssiajan musiikkia. Konsertti on taltioitu viime vuoden kesäkuussa Cambridgessa Pyhän Johanneksen kappelissa.

    Ke 1.2.2012 klo 14.00

  • Rautavaaraa ja englantilaista lauluperinnettä Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan ammattilaulajista koostuvaan ja varsinkin englantilaista ohjelmistoa esittävään lauluyhtyeeseen The English Vocal Consort of Helsinki. Inari Nuuteron haastateltavina ovat yhtyeen tenori Martti Anttila ja kontratenori David Hackston. Tapiolan kuoron uutta Einojuhani Rautavaaran teoksia sisältävää äänitettä arvioi Seppo Murto.

    Ke 25.1.2012 klo 14.00

  • Kuukauden kuorovieraana Sandra Milliken Laulua kuorossa -ohjelmassa Inari Nuuteron haastateltavana on suomalaiseen kuoromusiikkiin ihastunut australialainen säveltäjä, kuoronjohtaja ja opettaja Sandra Milliken. Ohjelmassa kuullaan niin australialaisia kuin suomalaisiakin yhtyeitä ja kuoroja sekä Sandran säveltämää ja hänelle tärkeää musiikkia.

    Ke 18.1.2012 klo 14.00

  • Suomalaista ortodoksimusiikkia ja pohjoisamerikkalaista barbershopia Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan barbershop-tyyliin erikoistuneeseen Realtime-lauluyhtyeeseen. Arvioitavana on Kamarikuoro Krysostomoksen uusin äänite.

    Ke 11.1.2012 klo 14.00

  • Konserttilavalla Cantus Cölln Vuoden ensimmäisessä Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan Cantus Cöllnin konsertissa. Euroradion ohjelmavaihdon kautta kuultavassa konsertissa kuullaan Johann Sebastian Bachin motetteja. Konsertti on taltioitu Gironan auditoriossa vuoden 2011 heinäkuussa.

    Ke 4.1.2012 klo 14.00

  • Kuorovuosi 2011 Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa muistellaan mennyttä kuoromusiikin vuotta 2011.

    Ke 28.12.2011 klo 14.00

  • Joulun uusien kuorolevyjen esittely jatkuu Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan tänä vuonna julkaistuihin suomalaisten kuorojen joululevyuutuuksiin. Esittelyssä tällä viikolla ovat Akateeminen Mieskuoro Psaldon, Candominon, Hämeenlinnan Mieskuoron, Hyvinkään Työväen Mieskuoron, Jyväskylän Naislaulajien ja lauluyhtye Pavanen äänitteet. Ohjelman toimittaa tuttuun tapaan Inari Nuutero.

    Ke 21.12.2011 klo 14.00

  • Esittelyssä joulun uudet kuorolevyt Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan tänä vuonna julkaistuihin suomalaisten kuorojen joululevyuutuuksiin. Esittelyssä ovat Hämäläis-Osakunnan Laulajien, Merikosken Laulun ja lauluyhtye Rajattoman äänitteet. Ohjelman toimittaa tuttuun tapaan Inari Nuutero.

    Ke 14.12.2011 klo 14.00

  • Sibeliuksen sävelaarteita Sibeliuksen kuoroteoksissa on edelleen säilynyttä tuoreutta, ja parhaat niistä lukeutuvat säveltäjän koko tuotannon vaikuttavimpiin hetkiin. Inari Nuutero on valinnut ohjelmaan kansallissäveltäjämme kuoroteoksia monien eturivin kuorojemme tulkintoina.

    Ke 7.12.2011 klo 14.00

  • Senioreita ja avainlaulajia Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan kuoromusiikkia lännestä itään ja takaisin länteen. Ohjelmassa kerrotaan Turun Puolalanmäen musiikkiluokkien uudesta senioriyhdistyksestä ja yhdistyksen hienosta joulukonserttitempauksesta sekä juhlitaan 100-vuotiaita Joensuun Mieslaulajia. Turkulaisen Key Ensemblen uutta äänitettä arvioi kuoronjohtaja ja laulaja Kari Turunen.

    Ke 30.11.2011 klo 14.00

  • Kuukauden kuorovieraana Ruut Kiiski Kuoronjohtaja Ruut Kiiski (s.1984) on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi sekä suorittanut kuoronjohdon diplomin eli A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin. Tällä hetkellä hän työskentelee sekä Akateemisen Laulun että Cantabilen taiteellisena johtajana. Lisäksi hän opettaa kuoronjohtoa Laajasalon opistolla.

    Ke 23.11.2011

  • Säveliä Suomesta, Saksasta ja Ecuadoristakin Laulua kuorossa -ohjelman musiikillinen matka suuntautuu tällä kertaa Suomen ja Saksan lisäksi myös Ecuadoriin. Inari Nuuteron haastateltavana on ecuadorilainen kuoronjohtaja ja säveltäjä Eugenio Auz. Kuoronjohtaja Kari Turusen arvioitavana on Klemetti-Opiston Kamarikuoron uusin äänite Talviomenoita. Ohjelmassa kuunnellaan myös kohokohtia Felix Mendelssohnin Paulus-oratoriosta.

    Ke 16.11.2011 klo 14.00

  • Esittelyssä New Zealand Voices Laulua kuorossa -ohjelmassa esittelyssä on uusiseelantilainen kuoro New Zealand Voices. Inari Nuuteron haastateltavana on myös kuoron taiteellinen johtaja Karen Grylls.

    Ke 9.11.2011 klo 14.00

  • Levyuutuuksia ja syntymäpäiväsankareita Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan suomalaisen lauluyhtye Club For Fiven sekä belgialaisen säveltäjä Vic Neesin uusia äänitteitä. Haastateltavana on 65-vuotissyntymäpäiviään viettävä kuoronjohtaja Marjukka Riihimäki.

    Ke 2.11.2011 klo 14.00

  • Konserttilavalla Serbian radion ja television kuoro Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan Serbian radion ja television kuoron konsertissa. Euroradion ohjelmavaihdon kautta kuultavan konsertin ohjelmassa on Sergei Rahmaninovin Vigilia. Taltiointi on tehty Pyhän kolminaisuuden kirkossa Negotinissa viime vuoden marraskuussa.

    Ke 26.10.2011 klo 14.00

  • Mihin menet ammattimainen kuorolaulumme? Suomi on kuorojen maa ja täällä nautitaan tällä hetkellä kuorobuumista, mutta ammattikuoroista on maassamme kuitenkin puute. Miten Suomeen saataisiin enemmän ammattikuorolaulajia? Aiheesta Laulua kuorossa -ohjelmassa keskustelevat Musexin toiminnanjohtaja Pauliina Ahokas, kuoronjohtaja Pasi Hyökki, diplomilaulaja sekä kouluttaja Päivi Järviö, musiikkitoimittaja Risto Nordell ja Sibelius-Akatemian laulumusiikin osaston johtaja Annika Ollinkari. (Uusinta toukokuulta 2010)

    Ke 19.10.2011 klo 14.00

  • Let the Peoples Sing -kilpailun esikuuntelut Sunnuntai 16.10. on aivan erityisen jännittävä päivä, sillä silloin kilpaillaan jälleen kuorolaulun mestaruudesta. Suomalainen Kamarikuoro on valittu euroradion Let the Peoples Sing -kilpailun finaaliin Suomen ja Yleisradion edustajana. Kilpailu käydään Salfordin upouudessa mediakeskuksessa Isossa-Britanniassa ja se lähetetään suorana lähetyksenä myös Yle Radio 1:ssä. Laulua kuorossa –ohjelmassa kuunnellaan kilpailun finalistien semifinaaliäänityksiä.

    Ke 12.10.2011 klo 14.00

  • Suomalainen Kamarikuoro laulaa Let the Peoples Sing -kilpailun finaalissa Suomalainen Kamarikuoro edustaa Suomea Let the Peoples Sing -kilpailussa. Euroopan yleisradioliiton järjestämä kuorokilpailu lähetetään suorana lähetyksenä Isosta-Britanniasta Salfordin mediakeskuksesta sunnuntaina 16.10. klo 21.25 alkaen. Suoraa lähetystä YLE Radio 1:ssä selostavat Pasi Hyökki ja toimittaja Inari Nuutero.

    Suora lähetys su 16.10.2011 klo 21.25 - 00.30

  • Kuukauden kuorovieraana Tommi Niskala Alajärvellä vuonna 1986 syntynyt kuoronjohtaja ja kanttori Tommi Niskala on ehtinyt nuoreen ikäänsä nähden tehdä paljon. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemista musiikin maisteriksi sekä suorittanut kuoronjohdon diplomin erinomaisin arvosanoin. Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien taiteellinen johtaja on nähty myös Ylioppilaskunnan Laulajien ja Suomen Lähetysseuran Safarikuoron varajohtajana sekä monien muiden kuorojen kouluttajana ja säestäjänä. Viime aikoina Niskala on ollut erityisen kiinnostunut myös Heikki Klemetin johtamistyylistä sekä vanhoista äänitteistä.

    Ke 5.10.2011 klo 14.00

  • Sointuja Suomesta, Sambiasta sekä sävelrikkaasta saarivaltiosta Miten sambialaiselta lauluyhtyeeltä taittuu suomalaisen kansansävelmän laulaminen? Entäpä suomalaiselta naiskuorolta jazz? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Laulua kuorossa -ohjelmassa, jossa arvioitavana on Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajien uusin äänite. Haastateltavina ovat Sambian Vocal Collection ja maailmankuulu The King’s Singers, jonka laulajat kertovat myös mielipiteensä Musiikkitalon suuren salin akustiikasta.

    Ke 28.9.2011 klo 14.00

  • Kuorokuulumisia Musiikkitalosta ja Yleisradiosta Musiikkitaloon on perusteilla uusi sinfoniakuoro. Laulua kuorossa -ohjelmassa Inari Nuuteron haastateltavana on kuoron tuleva taiteellinen johtaja Tapani Länsiö. Ohjelmassa julkistetaan myös Yleisradion uusi vuoden nuorisokuoro.

    Ke 21.9.2011 klo 14.00

  • Yleisradion vuoden nuorisokuorot kautta aikojen Yleisradio on jo vuodesta 1988 lähtien valinnut vuoden nuorisokuoron. Tällä valinnalla halutaan tukea korkeatasoista suomalaista nuorisokuorotoimintaa. Ensi viikolla selviää, mikä kuoro on valittu vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2011 -2012, mutta sitä ennen on tullut aika kerrata, minkälaista osaamista maastamme on näiden jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan löytynyt.

    Ke 14.9.2011 klo 14.00

  • Konserttilavalla Sydneyn kamarikuoro Vuoden ensimmäisessä Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan Australian arvostetuimpiin kuoroihin lukeutuvan Sydneyn kamarikuoron konsertissa.

    Ke 7.9.2011 klo 14.00

Kaikkea mahdollista kuoromusiikin maailmasta.

Toimittajana Inari Nuutero.

Laulua kuorossa uusimmat kuunneltavat

Laulua kuorossa: Uusinta uutta lauluyhtye Viideltä ja Viron filharmoniselta kamarikuorolta
Laulua kuorossa: Konserttilavalla St. Olaf Choir
Laulua kuorossa: Lauluyhtyeiden lumoa ja uusia sovituksia
Laulua kuorossa: Konserttilavalla Stile Antico
Muualla Yle.fi:ssä