Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, toinen lähetys sunnuntaina klo 7.03

Musiikillisia muistoja

Tarja Reponen.

La 20.11.2010 klo 16.05, uusinta su 21.11. klo 7.03

Ulkoasianneuvos Tarja Reponen opiskeli aikanaan sekä Kauppakorkeakoulussa että Sibelius-Akatemiassa. Työuransa hän on tehnyt Ulkoasiainministeriössä ja tällä hetkellä hän valmistelee Suomen osallistumista Rio de Janeiron YK-kokoukseen. Mutta musiikki ja pianonsoitto ovat olleet koko elämän kestävä harrastus. Tässä ohjelmassa Tarja Reponen muistelee omia pianonsoitonopettajiaan ja kertoo Venäjän ja Aasian-muistojaan koskettavien musiikkivalintojen kautta.

Tarja Reponen on tutustunut paikalliseen musiikkielämään ulkomaisten asuinpaikkojensa myötä. Hän on asunut muun muassa Bonnissa, Pekingissä ja Tokiossa ja myös Pietari ja sen ympäristö on tullut tutuksi. Monet suomalaiset taiteilijat ovat konsertoineet näissä Reposen asemapaikoissa. Niin myös Soile Isokoski, johon Tarja Reponen tutustui 20 vuotta sitten Tokiossa kun sopraano voitti Tokion kansainvälisen laulukilpailun. Sen jälkeen Reponen on seurannut tiiviisti Isokosken uraa ja pitää häntä tämän hetken valovoimaisimpana suomalaisena laulajana.

Toimittajana on Helena Hannikainen.

Ohjelmassa kuultavat sävellykset:

Johann Sebastian Bach: Allegro-osa Brandenburgilaisesta konsertosta nro 3 G-duuri
Akademie für alte Musik Berlin

Ludwig van Beethoven: Rondo a capriccio ('Kiukku kadonneen kolikon takia')
Grigori Sokolov, piano

Jean Sibelius: Allegro-osa sonatiinista pianolle nro 1 fis-molli
Rolf Bergroth, piano

Sergei Rahmaninov: Vokaliisi
Marko Ylönen, sello, ja Arto Satukangas, piano

Pjotr Tshaikovski: Ruhtinas Greminin aaria oopp. Jevgeni Onegin
Jaakko Ryhänen, basso, ja Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Leif Segerstam

Tuntematon kiinalainen säveltäjä: Suzhou Serenade
Yoshiko Yamaguchi, laulu, ja orkesteri

Richard Strauss (Heinrich Heine): Die heiligen drei Könige aus Morgenland (Itämaan tietäjät)
Soile Isokoski, sopraano, ja Berliinin radion sinfoniaorkesteri, joht. Marek Janowski

Lähetä:

Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?

Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.

Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Voit tehdä ehdotuksesi täällä.

Näistä levyistä en luovu uusimmat kuunneltavat

Näistä levyistä en luovu: 26.05.2012 16.05
Näistä levyistä en luovu: Intohimoina musiikki, matematiikka ja hajuvedet
Näistä levyistä en luovu: Äidin ja tyttären musiikkimuistoja
Näistä levyistä en luovu: Suosikkitaitelijan valitsemat pirteät ja haikeammat laulut
Näistä levyistä en luovu: 28.04.2012 16.05
Näistä levyistä en luovu: Viikonlopun musiikkivieraana logistiikkapäällikkö Marja Nuotio
Näistä levyistä en luovu: Vuorovaikutuksellista musiikkia
Muualla Yle.fi:ssä