Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, toinen lähetys sunnuntaina klo 7.03
Balettitanssijan harrastuksena on klassinen musiikki
"Musiikki rikastaa tanssijan tulkintaa ja auttaa löytämään tunnetiloja", sanoo Suomen Kansallisbaletissa työskentelevä tanssijaharjoittelija Emmi Pennanen. 20-vuotias tanssija voitti viime syksynä Ranskan Grassessa kansainvälisen balettikilpailun.
Klassinen musiikki on ollut rakas harrastus jo lapsuudesta saakka. Pennanen on opiskellut tanssia myös Wienissä, Bostonissa ja Philadelphiassa. Monet lempisävellykset liittyvät näihin ulkomailla vietettyihin vuosiin.
Kapellimestari Nikolaus Harnoncourt ja sellisti Yo-Yo Ma ovat esiintyneet Wienin Musikvereinissa, jossa Emmi Pennanenkin on saanut esiintyä. Hän jakoi kukkia vuoden 2002 uudenvuoden konsertissa yleisölle nuorena balettikoululaisena.
Venäläisten balettiklassikoiden musiikki viehättää Emmi Pennasta, joka on ollut mukana Tshaikovskin Joutsenlammessa. Unelmien rooli on Julian osa Prokofjevin baletissa Romeo ja Julia.
Toimittajana on Helena Hannikainen.
Ohjelmassa kuultavat sävellykset:
Ludwig van Beethoven: 1. osa sinfoniasta nro 6 F-duuri (Pastoraalisinfonia)
Euroopan kamariorkesteri, joht. Nikolaus Harnoncourt
Johann Sebastian Bach: Preludi sarjasta soolosellolle nro 1 G-duuri
Yo-Yo Ma, sello
Franz Schubert (Goethe): Der Erlkönig (Keijujen kuningas)
Dietrich Fischer-Dieskau, baritoni, ja Gerald Moore, piano
Pjotr Tshaikovski: Joutsenten tanssi baletista Joutsenlampi
Pietarin Mariinski-teatterin orkesteri, joht. Valeri Gergijev
Johann Strauss: Radetzky-marssi
Wienin filharmonikot, joht. Seiji Ozawa
Jorma Härkönen (sov.): Kas, metsämökin ikkuna, kansanlaulu
Oskari Pennanen, laulu, ja Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Leif Segerstam
Sergei Prokofjev: Romeon ja Julian parvekekohtaus baletista Romeo ja Julia
Clevelandin orkesteri, joht. Lorin Maazel
Lähetä:
Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?
Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.
Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Voit tehdä ehdotuksesi täällä.
Näistä levyistä en luovu uusimmat kuunneltavat
- Näistä levyistä en luovu: 26.05.2012 16.05
- Näistä levyistä en luovu: Intohimoina musiikki, matematiikka ja hajuvedet
- Näistä levyistä en luovu: Äidin ja tyttären musiikkimuistoja
- Näistä levyistä en luovu: Suosikkitaitelijan valitsemat pirteät ja haikeammat laulut
- Näistä levyistä en luovu: 28.04.2012 16.05
- Näistä levyistä en luovu: Viikonlopun musiikkivieraana logistiikkapäällikkö Marja Nuotio
- Näistä levyistä en luovu: Vuorovaikutuksellista musiikkia


