Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, toinen lähetys sunnuntaina klo 7.03
Sielua hivelevää musiikkia
"Näitten sävellysten parissa voi tehdä sisäistä itsetutkiskelua", toteaa Vantaan Kivistön alakoulun opettaja Eino Kaikkonen. Hänen mielikappaleensa ovat surumielisen lyyrisiä ja Kaikkosen mukaan sävellykset kuvaavat hyvin hänen omaa sisintään.
Ohjelmassa kuullaan mielenkiintoisia musiikkimuistoja. Sibeliuksen näytelmämusiikki tuo mieleen opiskeluajat Kajaanissa, Arvo Pärtin messu vie kuulijat Kuhmon-muistoihin ja viulisti Viktoria Mullovan Bach-soitto vie ajatukset Mullovan konserttiin Kuusamossa vuonna 1983. Eino Kaikkonen teki tuolloin lehtijuttua konsertista ja istui myös viulistin illallisseurueessa. Tuon konsertin jälkeen Viktoria Mullova loikkasi länteen.
Eino Kaikkonen kuuntelee vapaa-aikanaan paljon YLE Radio 1:n ohjelmia ja rakas harrastus on lausuminen. Hän on pitänyt omia lausunta-iltoja ja tulkinnut muun muassa Pentti Saarikosken runoja. Musiikin ja runon yhteys on Kaikkoselle tärkeää ja siitä hyvänä esimerkkinä on ohjelmassa kuultava Mikis Theodorakisin sävellys Marina.
Toimittajana on Helena Hannikainen. Ohjelma on uusinta elokuulta 2010.
Ohjelmassa kuultavat musiikit:
Jean Sibelius (William Shakespeare): Come away death näyt. Loppiaisaatto
Kim Borg, basso, ja Erik Werba, piano
Ludwig van Beethoven: Katkelma pianosonaatista nro 8 c-molli (Pateettinen)
Daniel Barenboim, piano
Arvo Pärt: Kyrie-osa teoksesta Berliner Messe
Viron filharmonian kamarikuoro, ja Tallinnan kamariorkesteri, joht. Tönu Kaljuste
Frédéric Chopin: Nokturno nro 20 cis-molli
Idil Biret, piano
Gaetano Donizetti: Nemorinon romanssi (Una furtiva lagrima) oopp. Lemmenjuoma
Vincenzo La Scola, tenori, ja orkesteri
Johann Sebastian Bach: Preludio partitasta sooloviululle nro 3 E-duuri
Viktoria Mullova, viulu
Dobri Hristov (ortodoksinen liturgia): Kerubiveisu
Sofia Chrorale-kuoron miesäänet, joht. Dmitri Ruskov
Mikis Theodorakis (Odisseas Elitis): Marina
Maria Faranduri, laulu, ja orkesteri
Lähetä:
Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?
Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.
Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Voit tehdä ehdotuksesi täällä.
Näistä levyistä en luovu uusimmat kuunneltavat
- Näistä levyistä en luovu: 26.05.2012 16.05
- Näistä levyistä en luovu: Intohimoina musiikki, matematiikka ja hajuvedet
- Näistä levyistä en luovu: Äidin ja tyttären musiikkimuistoja
- Näistä levyistä en luovu: Suosikkitaitelijan valitsemat pirteät ja haikeammat laulut
- Näistä levyistä en luovu: 28.04.2012 16.05
- Näistä levyistä en luovu: Viikonlopun musiikkivieraana logistiikkapäällikkö Marja Nuotio
- Näistä levyistä en luovu: Vuorovaikutuksellista musiikkia


