Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, uusinta sunnuntaina klo 7.03
Musiikkia, muistoja, tunteita
Hämeenlinnassa eläkepäiviään viettävän Jaakko Tiaisen elämään kuuluivat vuosikymmenten ajan työelämään liittyvät asiat, työskentelihän hän Kansan Uutisten työmarkkinatoimittajana. Klassinen musiikki on ollut hyvä vastapaino arjelle ja rakas harrastus. Eläkkeellä olevaa journalistia onkin viehättänyt kontrasti työn ja hyvin kauniin klassisen musiikin välillä.
Heinäkuun puolivälissä jälleen alkavilla Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleilla Jaakko Tiainen on käynyt vuodesta 1984 lähtien. Festivaaleilta hänelle on kertynyt monia sykähdyttäviä muistoja sekä itse esityksistä että monista muusikoista. Eräs suuren vaikutuksen tehneistä muusikoista on ollut venäläisen Borodin-kvartetin nyt jo edesmennyt sellisti Valentin Berlinsky.
Kotikaupungissaan Hämeenlinnassa Jaakko Tiainen on ollut yli 20 vuoden ajan aktiivisesti mukana vanhaa musiikkia esittelevän Musiikkia linnassa -festivaalin toiminnassa.
Moskovassa opiskellutta Jaakko Tiaista lähellä on erityisesti venäläinen musiikki, josta ohjelmassa kuullaan useampikin näyte.
Ohjelma on uusinta viime vuoden heinäkuulta.
Toimittajana on Elina Roms.
Ohjelmassa soitettu musiikki
Aleksandr Borodin: Ruhtinas Igorin aaria oopp. Ruhtinas Igor
Mihail Kitt, baritoni, ja Pietarin Marinski-oopperan orkesteri, joht. Valeri Gergijev
Aleksandr Borodin: Polovitsilaisneitojen kuoro oopp. Ruhtinas Igor
Pietarin Mariinski-oopperan kuoro ja orkesteri, joht. Valeri Gergijev
Dmitri Shostakovitsh: Pianotrio n:o 2, e-molli: 1. OSA: Andante - Moderato - Poco piu mosso
Emil Gilels, piano, Leonid Kogan, viulu, ja Mstislav Rostropovitsh, sello
Pjotr Tshaikovski: Jousikvartetto n:o 1 D-duuri: 2. OSA: Andante cantabile
Borodin-kvartetti (Jäsenet: Mihail Kopelman, viulu, Andrei Abramenkov, viulu, Dmitri Shebalin, alttoviulu, ja Valentin Berlinski, sello)
Nikolai: Rimski-Korsakovski: Ne stshest almazam (K: Timantit lukemattomat), Hindukauppiaan laulu oopp. Sadko
Piotr Beczala, tenori, ja Puolan radion sinfoniaorkesteri, joht. Lukasz Borowicz
Lindberg Oskar: Vanha Taalainmaan koraali
Oulun Madetoja-lukion kuoro, joht. Markku Jounela
Ragnar Nyholm (säv), Eero Lindroos (= Eero Lauresalo) (sov), Ragnar Nyholm (san): Pienet kukkivat kummut
Georg Malmstèn, laulu
Georg Friedrich Händel: Lascia ch'io pianga, Almirenan aaria oopp. Rinaldo
Suzie LeBlanc, sopraano, ja vanhan musiikin yhtye Arion, joht. Stephen Stubbs
Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?
Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.
Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Ehdota vierasta! Voit tehdä ehdotuksesi täällä.


