Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, uusinta sunnuntaina klo 7.03
Museonjohtajan suomalaiset lempilevyt
Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin rakkaimpiin levyihin liittyy mielenkiintoisia muistoja. Hän on Akseli Gallen-Kallelan pojantyttären poika ja niinpä levylistalla on useita Jean Sibeliuksen sävellyksiä.
Muistorikkaat tarinat säveltäjästä kietoutuvat Sibeliuksen musiikin ympärille. Janne Gallen-Kallela-Sirénin omassa lapsuudessa klassinen musiikki oli myös vahvasti läsnä kun sukulaiset harrastivat aktiivisesti musiikkia.
Janne Gallen-Kallela-Sirén on itse asunut seitsemässä eri maassa, muun muassa Sveitsissä, Yhdysvalloissa ja Israelissa ja ohjelmassa muistellaan erityisesti Jerusalemin musiikkielämää. Museonjohtaja pohtii myös tämän päivän eurooppalaisuuden ja suomalaisuuden merkitystä. Guggenheim-museon asiamiehen tehtävät pitävät Gallen-Kallela-Sirénin kiireisenä ja uusi vuosi alkaa ja sujuu tiiviisti töiden parissa.
Toimittajana on Helena Hannikainen.
Ohjelmassa kuultavat sävellykset:
Jean Sibelius: Intermezzo Karelia-sarjasta
Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Leif Segerstam
Jean Sibelius: En etsi valtaa, loistoa
Jorma Hynninen, baritoni, ja soitinyhtye
Johann Sebastian Bach: Kuorokohtaus 'Ehre sei Gott in der Höhe' Jouluoratoriosta
Amsterdamin barokkikuoro ja barokkiorkesteri, joht. Ton Koopman
Perttu Hietanen (Eino Leino): Elegia
Vesa-Matti Loiri, laulu, ja orkesteri
Giuseppe Verdi: Heprealaisten vankien kuoro oopp. Nabucco
Milanon La Scala -oopperan kuoro ja orkesteri, joht. Claudio Abbado
Ludwig van Beethoven: Oodi ilolle sinfoniasta nro 9 d-molli
Minnesota Chrorale ja Minnesotan orkesteri, joht. Osmo Vänskä
Jean Sibelius: Finlandia-hymni
Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Hyökki
Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?
Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.
Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Ehdota vierasta! Voit tehdä ehdotuksesi täällä.


