Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, toinen lähetys sunnuntaina klo 7.03

Poikien puolestapuhuja pohtii kasvua musiikin kautta

Samuli Koiso-Kanttila

La 26.2.2011 klo 16.05, uusinta su 27.2. klo 7.03

Väestöliitossa johtavana asiantuntijana toimiva Samuli Koiso-Kanttila työskentelee poikien ja nuorten miesten asialla. Hän on muun muassa kirjoittanut Raisa Cacciatoren kanssa kirjan Pelastakaa pojat!, jossa tarkastellaan, mitä erityistä poika tarvitsee kasvattajiltaan. Koiso-Kanttila pohtii Näistä levyistä en luovu -ohjelmassa omakohtaisen kokemuksensa kautta musiikin vaikutusta kasvinkumppanina.

Kun Samuli Koiso-Kanttila oli pieni poika, isovanhemmat antoivat lahjaksi levyn, jolla oli Sergei Prokofjevin musiikkisatu Pekka ja susi. Siitä alkoi avautua maailma, jossa tarinoita voi värittää ja kuvittaa sävelin. Teinipoikana tuo maailma avartui lisää: Brahmsin neljännessä sinfoniassa myös tunteet tulivat ilmaistuiksi sävelin.

Matkalla lapsuudesta aikuisuuteen mukaan tarttui monenlaista musiikkia. Musiikilla on ollut suuri merkitys Koiso-Kanttilan kasvutarinassa. Musiikin kautta voi pohtia sitä, minkälaisia kokemuksia matkan eri vaiheisiin voi kuulua. Kuinka lapsena puhki kuunnellut levyt vaikuttavat edelleen, kuinka teini-iässä saattaa itse kullakin olla salaisia musiikkiharrastuksia – siis sellaisia, joita ei kaveriporukassa kannata mainostaa, ja kuinka iän karttuessa myös musiikillinen maailma alkaa laajeta. Musiikilla on oma osuutensa ihmisen identiteetin muodostumisessa.

Toimittajana Laura Autio.

Ohjelmassa kuultavat sävellykset:

Sergei Prokofjev: Osa musiikkisadusta Pekka ja susi (Eino Hyyrynen, kertoja, ja Lontoon SO/Sktich Henderson)

Säv. M.A. Numminen, san. Jarkko Laine: Tikkeri takkeri (M.A. Numminen ja Viisi Vierasta miestä)

Joe Rixner: Sinitaivas (Jorma Juselius, harmonikka)

Roger Greenaway ja Roger Cook: Where the Rainbow Ends (Roger Whittaker, vihellys)

Ensio Kosta: Osa Kontu herää teoksesta Keski-Maan musiikkia (Rita Bergman, soprano, ja orkesteri/Ensio Kosta)

Johannes Brahms: 1. osa Allegro non troppo sinfoniasta nro 4 e-molli op.98 (BBC:n SO/Rudolf Kempe)

Dmitri Shostakovitsh: Nukkien tansseja (Martin Jones, piano)

Säv. Manning Sherwing ja Jack Strachey, san. Eric Maschwitz: A Nightingale Sang in Berkeley Square (Manhattan Transfer -lauluyht.)

Felix Mendelssohn: 2. osa Adagio non troppo jousikvartetosta Es-duuri (Melos-kvartetti)

Astor Piazzolla: Libertango (Tango for Four)

Lähetä:

Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?

Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.

Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Voit tehdä ehdotuksesi täällä.

Näistä levyistä en luovu uusimmat kuunneltavat

Näistä levyistä en luovu: 26.05.2012 16.05
Näistä levyistä en luovu: Intohimoina musiikki, matematiikka ja hajuvedet
Näistä levyistä en luovu: Äidin ja tyttären musiikkimuistoja
Näistä levyistä en luovu: Suosikkitaitelijan valitsemat pirteät ja haikeammat laulut
Näistä levyistä en luovu: 28.04.2012 16.05
Näistä levyistä en luovu: Viikonlopun musiikkivieraana logistiikkapäällikkö Marja Nuotio
Näistä levyistä en luovu: Vuorovaikutuksellista musiikkia
Muualla Yle.fi:ssä