Lauantaisin klo 16.05 - 17.00, toinen lähetys sunnuntaina klo 7.03

Tuttu ääni radioaalloilta

Olavi Sipilä. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu.

La 4.2.2012 klo 16.05, uusinta su 5.2. klo 7.03

Olavi Sipilän ääni herättänee lukemattomissa radionkuuntelijoissa tutun ja turvallisen tunteen. Lähes neljänkymmenen vuoden mittaisen radiokuuluttajan uran jälkeen Sipilä eläköityi Yleisradion palveluksesta pari vuotta sitten. Työtahti on säilynyt kuitenkin kiireisenä; alun perin Sipilä kouluttautui psykologiksi ja kalenteri täyttyykin nyt freelance-psykologin hommista.

Musiikki ja äänilevyjen kerääminen ovat Olavi Sipilän suuri intohimo. Töölön-kodin hyllyissä on järjestelmällisesti luetteloituna tuhansia cd-levyjä. Muusikkotaustaa Sipilällä ei ole, mutta koulussa musiikinopettajana toiminut diplomiurkuri sytytti pysyvän innostuksen urkuihin ja urkumusiikkiin. Sipilä jopa rakensi lapsuudenkotiinsa omat kotiurut tilaamalla tarvittavat osat Saksasta.

Ohjelmassa soi monipuolinen musiikki ranskalaisesta barokista suomalaiseen tangoon. Moniin musiikkeihin liittyy joku henkilökohtainen muisto elämän varrelta. Suuren idolinsa Laila Kinnusen Sipilä tapasi koulupoikana ollessaan kesätöissä Pasilan TV-keskuksen LVI-valvomossa. Sipilän YLE-ura ei lähtenytkään liikkeelle studion puolelta vaan lämpökeskuksen öljynlämmityskattiloiden uumenista.

Toimittajana on Timo Asikainen.

Ohjelmassa kuultavat musiikit:

Alfred Schnittke: 2. osa (Presto) Sonaatista sellolle ja pianolle (Maria Kliegel ja Raimund Havenith).
J.S. Bach: Et misericordia teoksesta Magnificat D-duuri BWV 243 (Hertha Töpper, altto, ja Ernst Haefliger, basso, sekä Münchenin Bach-orkesteri, joht. Karl Richter).
Francois Couperin: Kyrie urkumessusta Messe pour les paroisses (Bernard Coudurier, urut, ja Michel Laplenie, tenori).
György Ligeti: Tempo di valse teoksesta Musica ricercata (Pierre Charial, posetiivi).
Giacinto Scelsi: Katkelma teoksesta Aion (Puolan radion ja television sinfoniaorkesteri, joht. Jürg Wyttenbach).
M. Blanter (san. I. Selvinski): Tummasilmäinen kasakkatyttö (Puna-armeijan kuoro ja soitinyhtye, joht. Boris Aleksandrov).
Sälö – Aallas – Tervasmäki: Hetken hurmanko vuoksi (Iris Kangasniemi ja Decca-orkesteri).
Staffan Percy: Den första frosten (Staffan Percy ja studio-orkesteri).
Anatoli Novikov (san. Saukki): Tiet (Laila Kinnunen ja Erkki Melakosken orkesteri).

Lähetä:

Minkälaista musiikkia kuuntelevat soitinkorjaaja, kuvataiteilija ja kamarineuvos?

Suositussa ohjelmasarjassa ahkerat musiikin ystävät kertovat muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään.

Onko sinulla ehdotusta ohjelman vieraaksi? Voit tehdä ehdotuksesi täällä.

Näistä levyistä en luovu uusimmat kuunneltavat

Näistä levyistä en luovu: 26.05.2012 16.05
Näistä levyistä en luovu: Intohimoina musiikki, matematiikka ja hajuvedet
Näistä levyistä en luovu: Äidin ja tyttären musiikkimuistoja
Näistä levyistä en luovu: Suosikkitaitelijan valitsemat pirteät ja haikeammat laulut
Näistä levyistä en luovu: 28.04.2012 16.05
Näistä levyistä en luovu: Viikonlopun musiikkivieraana logistiikkapäällikkö Marja Nuotio
Näistä levyistä en luovu: Vuorovaikutuksellista musiikkia
Muualla Yle.fi:ssä