Sarja on päättynyt.

Radion sinfoniaorkesteri Pähkinänsärkijän 2011 voittoon

RSON:n joukkue eli sellisti Eeva Rysä ja fagotisti Otto Virtanen

Radion sinfoniaorkesterin joukkue, toinen soolosellisti Eeva Rysä ja soolofagotisti Otto Virtanen, on voittanut Yle Radio 1:n Pähkinänsärkijä-musiikkitietokilpailun. Suorassa finaalilähetyksessä Pasilassa voitosta kamppaili myös Helsingin kaupunginorkesterin joukkue, eli ensimmäinen soolosellisti Tuomas Lehto ja kontrabasson varaäänenjohtaja Jiri Parviainen. Joukkuetta aiemmissa osissa menestyksellisesti edustaneet konserttimestari Erkki Palola ja pasuunan vuorotteleva äänenjohtaja Valtteri Malmivirta olivat kumpikin eilen matkoilla. Lähetyksessä esiintyi myös Suomalainen kamarikuoro Eric-Olof Söderströmin johdolla.

Pähkinänsärkijä 13.11.2011

 

Pähkinänsärkijä huipentuu suoraan finaaliin

Risto Nordell ja Veli Markus Tapio. Kuva: Jyrki Valkama/YLE

Pähkinänsärkijän voitosta ja samalla Musiikkitalon herruudesta kilpailevat Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Suora finaalilähetys sunnuntaina 13. marraskuuta klo 19.03, jonka voit myös katsoa suorana osoitteessa yle.fi/klassinen. Nettilähetyksessä voit myös osallistua keskusteluun. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Su 13.11.2011 klo 19.03

 

Testaa omat musiikkitietosi Pähkinänsärkijän nettitietokilpailussa

Arthur Rubinstein

Mitä sinä tiedät klassisesta musiikista? Tunnetko Mahlerin tai tiedätkö, miten kuuluu Kuulan Aamulaulun viimeinen säe? Kuka sävelsi musiikin elokuvaan Tappajahai? Selvitä tietotasosi Pähkinänsärkijän nettitietokilpailussa ja katso, kuinka monta vastausta saat oikein!
Kysymyssarja 1:
Testaa tietosi Franz Lisztistä
Kysymyssarja 2:
Testaa tietosi suomalaisista lauluista
Kysymyssarja 3:
Testaa tietosi ranskalaisesta musiikista
Kysymyssarja 4:
Testaa tietosi Gustav Mahlerista
Kysymyssarja 5:
Testaa tietosi elokuvamusiikista
Kysymyssarja 6:
Testaa tietosi suurista solisteista
Kysymyssarja 7:
Testaa tietosi Helsingin uudesta Musiikkitalosta

Pähkinänsärkijä Testaa tietosi klassisesta musiikista

 

Helsingin kaupunginorkesteri ja Tapiola Sinfonietta vastakkain

Viimeisessä eli kuudennessa alkukilpailussa finaalipaikkaa tavoittelevat Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari Erkki Palola ja pasuunan vuorotteleva äänenjohtaja Valtteri Malmivirta. Kilpakumppaneina heillä ovat toinen konserttimestari Jukka Rantamäki ja oboen äänenjohtaja Anni Haapaniemi Tapiola Sinfoniettasta. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 4.11.2011 klo 11.00, uusinta su 6.11. klo 14.00

 

Kansallisoopperan orkesteri haastaa Radion sinfoniaorkesterin

Ylhäällä Suomen kansallisoopperan Samuli Viitanen ja Laura Hynninen ja alla RSO:n Eeva Rysä ja Otto Virtanen.

Pähkinänsärkijän viidennessä osakilpailussa Suomen Kansallisoopperan joukkue saa vastaansa edellisen osakilpailun ylivoimaisen voittajan Radion sinfoniaorkesterin joukkueen. Harpisti Laura Hynninen ja patarumpali Samuli Viitanen yrittävät siis selviytyä visaisista kysymyksistä paremmin kuin toinen soolosellisti Eeva Rysä ja fagotin äänenjohtaja Otto Virtanen. Tuomarina on Veli-Markus Tapio ja juontajana Risto Nordell. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 28.10.2011 klo 10.00, uusinta su 30.10. klo 14.00

 

Finaali lähestyy

Viides osakilpailu eteni jälleen tasaiseen tahtiin aina viimeiseen kysymykseen asti. Musiikillisia pähkinöitä yritti tällä kerralla särkeä Suomen Kansallisoopperan joukkue eli harpisti Laura Hynninen ja patarumpali Samuli Viitanen. Heidän kilpakumppaninaan oli Radion sinfoniaorkesterin joukkue. Sen jäsenet eli toinen soolosellisti Eeva Rysä ja fagotin äänenjohtaja Otto Virtanen selviytyivät hieman paremmin viimeisestä kysymyksestä ja voittivat jännittävän viidennen alkuerän. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 28.10.2011 klo 11.00, uusinta su 30.10. klo 14.00

 

Jännitys tiivistyy

Pähkinänsärkijän neljäs osakilpailu alkoi tasaisesti, mutta kilpailun edetessä piste-ero kasvoi yllättävän suureksi. Vastakkain olivat tällä kertaa Tapiola Sinfoniettan ja Radion sinfoniaorkesterin joukkueet. Espoolaisia edustivat oboen äänenjohtaja Anni Haapaniemi ja toinen konserttimestari Jukka Rantamäki. Radion joukkueessa olivat toinen soolosellisti Eeva Rysä ja ensimmäinen soolofagotisti Otto Virtanen. Tuomari Veli-Markus Tapion ilmoitettua loppupisteet, hymyili Radion sinfoniaorkesterin joukkue hieman kilpakumppaneitaan leveämmin vietyään tällä kertaa reilun voiton. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 21.10.2011 klo 10.00, uusinta su 23.10. klo 14.00

 

Tapiola Sinfonietta ja RSO vastakkain

Muusikot Anni Haapaniemi ja Jukka Rantamäki sekä Eeva Rysä ja Otto Virtanen.

Pähkinänsärkijässä on edetty jo neljänteen osakilpailuun. Siinä kilpailevat voitosta joukkueet Espoosta ja Helsingistä. Tapiola Sinfoniettaa edustavat Anni Haapaniemi ja Jukka Rantamäki. Heidän kanssaan vastauksia musiikillisiin pähkinöihin yrittävät löytää Eeva Rysä ja Otto Virtanen Radion sinfoniaorkesterista. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 21.10.2011 klo 10.00, uusinta su 23.10. klo 14.00

 

HKO vei kolmannen osakilpailun voiton

Pähkinänsärkijän kolmannessa osakilpailussa kilpailivat voitosta Suomen Kansallisoopperan orkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin joukkueet. Edellisessä osakilpailussa tasapeliin yltäneitä oopperalaisia edustivat harpisti Laura Hynninen ja lyömäsoittaja Samuli Viitanen. Vastaansa he saivat konserttimestari Erkki Palolan ja pasunisti Valtteri Malmivirran, jotka löysivät kiperiin kysymyksiin oikeat vastaukset ripeämmin kuin kilpakumppaninsa. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 14.10.2011 klo 10.00, uusinta su 16.10. klo 14.00

 

Suomen Kansallisooppera kohtaa Helsingin kaupunginorkesterin

Kolmannessa alkukilpailussa on vastakkain kaksi joukkuetta Töölönlahden rannalta. Kiperiin kysymyksiin etsivät vastauksia harpisti Laura Hynninen ja lyömäsoittaja Samuli Viitanen Suomen Kansallisoopperan orkesterista. Heille antavat tiukan vastuksen Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari Erkki Palola ja pasuunan vuorotteleva äänenjohtaja Valtteri Malmivirta. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 14.10.2011 klo 10.00, uusinta su 16.10. klo 14.00

 

Tasainen toinen osakilpailu

Pähkinänsärkijän toisessa osakilpailussa käytiin jälleen tiukkaa taistoa voitosta. Vastakkain olivat Kansallisoopperan joukkue eli Laura Hynninen ja Samuli Viitanen sekä Tapiolan Sinfoniettan joukkue eli Anni Haapaniemi ja Jukka Rantamäki. Tällä kertaa Pasilan studiosta poistui kaksi voittajajoukkuetta, sillä kilpailu päättyi tasapeliin. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 7.10.2011 klo 10.00, uusinta su 9.10.2011 klo 14.00

 

Toisessa ohjelmassa kohtaavat Kansallisoopperan ja Tapiola Sinfoniettan joukkueet

Pähkinänsärkijän toisessa ohjelmassa kohtaavat Kansallisoopperan joukkue eli Laura Hynninen ja Samuli Viitanen sekä Tapiola Sinfoniettan joukkue eli Anni Haapaniemi ja Jukka Rantamäki. Tuomarina toimii Veli-Markus Tapio ja juontajana Risto Nordell. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 7.10.2011 klo 10.00, uusinta su 9.10. klo 14.00

 

RSO:n joukkue voitti tiukan kilpailun jälkeen ensimmäisen erän

RSO:n joukkue eli sellisti Eeva Rysä ja fagotisti Otto Virtanen.

Pähkinänsärkijän 2011 ensimmäisessä jaksossa kilpailivat Pasilan studiossa voitosta kahden helsinkiläisorkesterin joukkueet. Helsingin kaupunginorkesteria edustivat pasuunaa soittava Valtteri Malmivirta ja viulisti Erkki Palola. Radion sinfoniaorkesterin joukkueessa antoivat tiukan vastuksen sellisti Eeva Rysä ja fagotisti Otto Virtanen. Jalon kilvan jälkeen voiton vei lopulta RSO:n joukkue annettuaan viimeiseen kilpailutehtävään napakan ja täydellisen vastauksen. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 30.9.2011 klo 10.00, uusinta su 2.10.2011 klo 14.00

 

Ensimmäisinä kohtaavat HKO ja RSO

Musiikkitietokilpailun ensimmäisessä osassa kohtaavat Helsingin kaupunginorkesterin joukkue eli Valtteri Malmivirta ja Erkki Palola sekä Radion sinfoniaorkesterin joukkue eli Eeva Rysä ja Otto Virtanen. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Pe 30.9.2011 klo 10.00, uusinta su 2.10. klo 14.00

 

Taas ratkotaan klassisen musiikin pähkinöitä!

Pähkinänsärkijä on klassisen musiikin tietokilpailu, jota on käyty YLE Radio 1:ssä syksyisin vuodesta 2008 alkaen. Tässä kilpailussa tärkeintä ei ole voitto, vaan oikeaan vastaukseen johtava leppoisa pohdinta. Tänä syksynä kilpailu kerää yhteen pääkaupunkiseudun orkestereita. Kommentoi

Pähkinänsärkijä Perjantaisin 30.9.2011 alkaen klo 10.00 - 10.58, uusinta sunnuntaina klo 14.00

 

Helsingin kaupunginorkesteri

Valtteri Malmivirta ja Erkki Palola (Helsingin kaupunginorkesteri)

Helsingin kaupunginorkesteria edustaa parivaljakko Valtteri Malmivirta ja Erkki Palola

Pähkinänsärkijä Pähkinänsärkijä 2011 - joukkueet

 

Radion sinfoniaorkesteri

Eeva Rysä ja Otto Virtanen (Radion sinfoniaorkesteri)

Radion sinfoniaorkesterin joukkueen muodostavat Eeva Rysä ja Otto Virtanen.

Pähkinänsärkijä Pähkinänsärkijä 2011 - joukkueet

 

Suomen kansallisooppera

Samuli Viitanen ja Laura Hynninen (Suomen kansallisooppera)

Suomen kansallisoopperaa edustavat Samuli Viitanen ja Laura Hynninen.

Pähkinänsärkijä Pähkinänsärkijä 2011 - joukkueet

 

Tapiola Sinfonietta

Anni Haapaniemi ja Jukka Rantamäki edustavat Tapiolan Sinfoniettaa.

Anni Haapaniemi ja Jukka Rantamäki edustavat Tapiolan Sinfoniettaa.

Pähkinänsärkijä Pähkinänsärkijä 2011 - joukkueet

Tänä syksynä musiikkivisassa kohtaavat pääkaupunkiseudun orkesterit.

Ohjelmasarjan juontaja on toimittaja Risto Nordell ja oikeutta tuomarina jakaa muusikko Veli-Markus Tapio.

Kisaamassa ovat kaksihenkiset joukkueet
Suomen Kansallisoopperasta,
Tapiola Sinfoniettasta,
Helsingin kaupunginorkesterista ja
Radion sinfoniaorkesterista.

Mitä sinä tiedät klassisesta musiikista?
Ota selvää Pähkinänsärkijän kysymysten avulla!
Kysymyssarja 1:
Testaa tietosi Franz Lisztistä
Kysymyssarja 2:
Testaa tietosi suomalaisista lauluista
Kysymyssarja 3:
Testaa tietosi ranskalaisesta musiikista
Kysymyssarja 4:
Testaa tietosi Gustav Mahlerista
Kysymyssarja 5:
Testaa tietosi elokuvamusiikista
Kysymyssarja 6:
Testaa tietosi suurista solisteista
Kysymyssarja 7:
Testaa tietosi Helsingin uudesta Musiikkitalosta

Uudet kysymykset joka viikko.

Voit vastata myös viime vuotisiin kysymyksiin
Testaa tietosi oopperalaulajista
Testaa tietosi operetista
Testaa tietosi harvinaisista soittimista
Testaa tietosi Frédéric Chopinista
Testaa tietosi Robert Schumannista
Testaa tietosi baletista

Pähkinänsärkijän uusimmat kuunneltavat

Pähkinänsärkijä: Pähkinänsärkijän finaali 2011

Risto Nordell - musiikkitoimittaja Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä