Sarja on päättynyt
Bartok: Viulukonsertto nro 2
Béla Bartókin toinen viulukonsertto tunnettiin vuosia vain nimellä viulukonsertto, ensimmäisen jäätyä pitkäksi aikaa unohduksiin myös säveltäjältä itseltään. Viulukonsertto nro 2 valmistui 1930-luvun lopulla ja Bartók omisti sen rakkaalle ystävälleen, unkarilaiselle viulistille Zoltán Székelylle aiemmin sävelletyn toisen rapsodian tapaan.
Säveltäjä ei itse päässyt kuulemaan teoksen kantaesitystä, mutta yli neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1943, viulukonserton esitys New Yorkissa teki häneen vaikutuksen. ”Esitys oli aivan erinomainen. Orkestraatio osoittautui virheettömäksi”, kerrotaan Bartókin sanoneen.
Teoksen esittelee Salla Matusiak ja asiantuntijana on viulisti Réka Szilvay.
Lähetä:
Klassikkoteoksia romantiikan aikakauden ehtymättömästä aarrearkusta.
Viikon Romantiikan klassikkoteos kuullaan kokonaisuudessaan sunnuntaina klo 16.05.


