Sarja on päättynyt
Harvoin soitettu viulukonsertto
Antonin Dvorákin viulukonsertto ei soi konserttisaleissa yhtä useasti kuin vaikkapa Brahmsin, Tshaikovskin tai Sibeliuksen konsertot. Tämä 1880-luvun alkupuolella valmistunut teos on luonteeltaan rapsodinen, melodinen ja teknisesti vaativa konsertto, jota monet huippuviulistit ovat levyttäneet David Oistrahista Christian Tetzlaffiin.
Antonin Dvorák sävelsi teoksen alun perin yhdelle aikansa tunnetuimmalle viuluvirtuoosille, Joseph Joachimille. Säveltäjä ja viulisti kävivät pitkään kirjeenvaihtoa ja Dvorák teki konserttoonsa monia Joachimin toivomia muutoksia. Mutta lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt viulistia, joka ei koskaan esittänyt konserttoa. Kantaesitys tapahtui Prahassa vuonna 1883 ja teoksen solistiosuuden soitti Dvorákin hyvä ystävä, tsekkiläinen viulisti Frantisek Ondricek.
Teoksen esittelee Helena Hannikainen ja asiantuntijana on Sibelius-Akatemian viulunsoiton lehtori Tero Latvala.
Lähetä:
Klassikkoteoksia romantiikan aikakauden ehtymättömästä aarrearkusta.
Viikon Romantiikan klassikkoteos kuullaan kokonaisuudessaan sunnuntaina klo 16.05.


