Sarja on päättynyt

Kuumeista kaihoa Debussyn jousikvartetossa

La 6.8.2011 klo 11.30, uusinta klo 22.05

Claude Debussy on kirjoittanut vain yhden jousikvarteton, joka valmistui vuonna 1893. Voi vain kuvitella, että teos on ollut Debussyn mielestä kaikin tavoin ainutlaatuinen, sillä vain tähän teokseen hän on merkinnyt sävelläjin g-molli. Eikä missään muussa teoksessa ole opusnumeroa, mutta tähän on merkitty opukseksi 10, kuin tuulesta temmattu tasaluku, vain siksi että se näyttäisi komealta.

Teoksen oli tilannut kamarimusiikkiseura, jonka yleisö koostui asiantuntevista amatööreistä. Ehkä Debussy halusi tehdä vaikutuksen opusnumerolla ja sävellajimerkinnällä.

Voi vain arvata, että tämän yleisön maku oli sekä vaativa että konservatiivinen. Haydnin ja Beethovenin jousikvartetot tunnettiin tarkkaan. Ehkä tuolloin 31-vuotiaaseen Debussyhin iski piru ja hän halusi sekoittaa kamarimusiikkiseuran viisaat päät.

Lähetä:

Klassikkoteoksia romantiikan aikakauden ehtymättömästä aarrearkusta.

Viikon Romantiikan klassikkoteos kuullaan kokonaisuudessaan sunnuntaina klo 16.05.

Romantiikan klassikon uusimmat kuunneltavat

Romantiikan klassikko: Schwanengesang - Joutsenlaulua
Muualla Yle.fi:ssä