Loisteliaasti soiva Ruusuritari

Richard Strauss (1864-1949) teki läpimurtonsa toinen toistaan häikäisevämmin orkestroiduilla sinfonisilla runoilla. Toinen Straussille ehkä sinfonista runoakin tärkeämpi teostyyppi oli ooppera. Yhteensä 15 oopperaa elinaikanaan kirjoittanut säveltäjä aloitti melkeinpä Wagnerin vanavedessä suurta esityskoneistoa vaativalla dramaattisella ilmaisulla siirtyen vähitellen kohti sekä keveämpää aiheistoa että esityskoneistoakin. Viikon romantiikan klassikko on Ruusuritari ja siitä muokattu orkesterisarja. Klassikon esittelee Maija Hynninen.

Straussin ensimmäiset tärkeämmät oopperat Salome ja Elektra olivat hyvin tummanpuhuvia draamoja. Sekä Straussilla että Hofmannsthalilla oli mielessään kirjoittaa seuraavaksi jotain kevyttä ja hilpeää. Ruusuritari-ooppera alkoi syntyä kuin itsestään.

Libreton kehys syntyi muutamassa iltapäivässä. Osin vaikea ja vaativa sävellystyö eteni kuitenkin palavan innostuksen siivittämänä nopeasti. Strauss on 1911 kantaestyksensä saanessa Ruusuritari-oopperassa täysin omalla suvereenilla osaamisalueellaan. Loisteliaasti soiva romantiikkaan kurkottava orkesterinkäyttö yhdistyy vaivattoman tuntuiseen mozartmaiseen kepeyteen.

Oopperan suuren suosion ansiosta se siirtyi ikään kuin varkain myös konserttisaleihin erilaisina sovituksina, valssisikermistä puhallinyhtyesovituksiin.

Romantiikan klassikkona kuullaan Richard Straussin oopperasta Ruusuritari muokattu 1945 valmistunut säveltäjän hyväksymä orkesterisarja. Tuntemattoman tekijän sovittamassa sarjassa ei kuulla lainkaan lauluääntä, vaan laulustemmat on myös sovitettu orkesterisoittimille. Sarja yhdistelee luontevasti oopperan tapahtumia yhtenäiseksi sinfonisen runon kaltaiseksi orkesteriteokseksi.

Lähetä: