Sarja on päättynyt
Pianistien koetinkivi
Sergei Rahmaninovin kolmatta pianokonserttoa (1909) pidetään teknisesti yhtenä vaikeimmista romanttisista konsertoista. Tätä mainetta on ollut synnyttämässä esimerkiksi pianisti Josef Hoffman, jolle konsertto on omistettu, mutta joka ei kuitenkaan koskaan esittänyt sitä. Hoffmanin oppilas Gary Graffman on puolestaan pahoitellut, ettei opetellut konserttoa jo opiskeluaikoinaan, jolloin oli vielä ”liian nuori tuntemaan pelkoa”.
Konsertto vaatii teknisen taituruuden lisäksi myös melkoista fyysistä kuntoa. Kun solistilla olisi perinteisessä konsertossa usein hyvin aikaa vaikkapa nauttia kupillinen teetä sillä välin, kun orkesteri soittaa omaa osuuttaan, joutuu Rahmaninovin kolmannen konserton solisti huhkimaan töitä sen alkutahdeista aina finaalin ekstaattiseen huipennukseen asti. Hengähdystauoista on turha haaveilla.
Myös australialaispianisti David Helfgottin elämästä kertova elokuva Loisto, osallistuu Rahmaninovin konserton maineen pönkittämiseen teoksena, joka vie soittajansa sekä fyysisesti että henkisesti äärirajoille. Elokuvassa lahjakas Helfgott harjoittelee konserttoa pianokipailuun, jonka hän lopulta voittaa. Helfgott on jo lapsena yrittänyt saavuttaa isänsä hyväksynnän opettelemalla Rahmaninovin vaativaa kolmatta konserttoa, ja sen maaninen harjoittelu johtaa lopulta kilpailuvoiton jälkeen hermoromahdukseen ja sähköshokkihoitoon psykiatrisessa sairaalassa.
Viikon romantiikan klassikon esittelee Kaisa Joustie.
Lähetä:
Klassikkoteoksia romantiikan aikakauden ehtymättömästä aarrearkusta.
Viikon Romantiikan klassikkoteos kuullaan kokonaisuudessaan sunnuntaina klo 16.05.


