Requiem säveltäjän ja erään enkelin muistolle

Alban Berg (1885-1935) oli Anton Webernin ohella Arnold Schönbergin tärkein oppilas. Nämä kolme säveltäjää muodostivat Wienin toisen koulukunnan, joka mullisti länsimaisen taidemusiikin aivan uudenlaisella näkökulmallaan erityisesti harmoniaan.

1700-luvulta lähtien valta-asemaa pitänyt duuri-molli-tonaalinen harmonia oli tullut tiensä päähän. Yksi ratkaisu uudenlaisen musiikillisen ajattelun perustaksi löytyi Schönbergin kehittämästä 12-säveljärjestelmästä eli dodekafoniasta. Dodekafonia perustuu ajatukselle, että oktaavin kaikki 12 säveltä ovat samanarvoisia keskenään. Tonaalisten keskusten välttämiseksi luodaan sävelrivi, jossa jokainen oktaavin 12:sta puoliaskeleesta esiintyy vain kerran. Rivistä johdetaan teoksen kaikki harmoninen ja melodinen materiaali.

Alban Bergin viulukonsertto (1935), kuten kaikki hänen myöhäiskautensa teokset, on dodekafoninen. Bergin musiikille tyypillisesti viulukonserton 12-sävelrivi hipoo tonaalisuutta. Viulukonsertto häilyykin, täysin dodekafonisesta rakenteestaan huolimatta, tonaalisuuden ja atonaalisuuden rajapinnalla.

Läpi koko teoksen jatkuvat tunnelman vaihtelut toivon ja epätoivon välillä saavat vastauksensa kaksiosaisen konserton toisessa osassa. Bachin kantaatin koraalimelodia tuo ratkaisun hetkellä, jolloin kaikki tuntuu jo olevan menetetty. Kohtalo on korkeammissa käsissä. Siihen on alistuttava, mutta sen kautta voi löytyä tie valaistumiseen.

“Erään enkelin muistolle” sävelletty konsertto oli samalla requiem Alban Bergille itselleen. Pian viulukonserton viimeisteltyään Berg sairastui vakavasti ja kuoli saman vuoden joulukuussa.

Teoksen esittelee Maija Hynninen.

Lähetä: