Sarja on päättynyt

Schumann: Kevätsinfonia

Pajunkissoja. Kuva: Arja Lento/YLE.

La 16.4.2011 klo 11.30, uusinta klo 22.05

Ensimmäisen sinfoniansa Robert Schumann kirjoitti hyvin nopeasti alkuvuodesta 1841. Sävellysprosessi kesti vain neljä päivää. Innoittajana toimi Schubertin Suuri C-duuri-sinfonia, mutta inspiraation lähteenä saattoi olla myös kauan odotettu, vastasolmittu avioliitto Clara Wieckin kanssa. Nuoripari joutui taistelemaan rakkautensa vuoksi vuosikausia Claran isää, Friedrich Wieckiä, vastaan. Tämä ei suvainnut suhdetta, mutta joutui lopulta oikeuden päätöksestä antamaan suostumuksensa avioliittoon syyskuussa 1840.

Lisänimi ”Kevät” ei juonnu niinkään ohjelmallisesta ajatuksesta, vaan vuodenaika on läsnä enemmänkin runollisena linjana, joka leviää kaikkiin neljään osaan. Erityisesti eläväisissä nopeissa osissa tuoksuu keväinen tuulahdus. Schumann itse halusi kuitenkin erityisesti painottaa sitä, että kyse ei ole ohjelmamusiikista. Pelkona oli kenties se, että Kevätsinfonia innostaisi ihmiset kaivamaan väkisin esiin musiikista erinäisiä luontoviittauksia puiden lehtien puhkeamisesta linnunlauluun.

Schumannilla oli tapana säveltää yksi musiikinlaji kerrallaan. Hän ikään kuin poltti itsensä loppuun yhden kanssa ennen seuraavaan siirtymistä. Aluksi hän sävelsi pianomusiikkia, sitten laulumusiikkia. Sinfoniat tulivat repertoaariin vasta myöhemmin, hänen ollessaan yli 30-vuotias. Schumann sävelsi niitä yhteensä neljä, vaikka epäili aluksi, onko koko sävellystyypillä enää tulevaisuutta.

Sinfonioista hänen kerrotaan sanoneen, että ”tästedes termi sinfonia kuuluu menneisyyteen”. Syynä lausahdukselle saattoi olla Beethovenin yhdeksännen sinfonian luomat korkeat odotukset, eikä Schumann nähnyt ketään, joka olisi ne voinut ylittää. Myöhemmin hän kuitenkin löysi sattumalta Schubertin Suuren C-duuri-sinfonian partituurin, ja se sai Schumannin sittenkin vakuuttuneeksi sinfonian mahdollisuuksista.

Lähetä:

Klassikkoteoksia romantiikan aikakauden ehtymättömästä aarrearkusta.

Viikon Romantiikan klassikkoteos kuullaan kokonaisuudessaan sunnuntaina klo 16.05.

Romantiikan klassikon uusimmat kuunneltavat

Romantiikan klassikko: Schwanengesang - Joutsenlaulua
Muualla Yle.fi:ssä