Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
1500-luvulta löytyi matka-arkullinen gambamusiikkia
Gambayhtyeiden eliittiin lukeutuva Phantasm on julkaissut uuden levyn, joka jatkaa kokoonpanon korkealaatuista linjaa. Phantasm toimii Oxfordin yliopiston residenssiyhtyeenä, johon kuuluvassa Merton College Chapelissa nauhoitus on tehty.
William Byrdin (1540-1623) koko consort-musiikin sisältävä levy tuntuu aluksi pitkästyttävältä arkulliselta elizabetiaanisen ajan valittavaa harmoniaa. Levyn 27:sta raidasta yhdeksän on nimeltään ”Fantasia”, kuusi ”In nomine”. Lyhin (”Fantasia”, 1’04”) on kolmen gamban esitys, jossa kuullaan kaksi isompaa teema-ainesta kaanoninomaisesti kehiteltynä. Kestoltaan pisimmässä (”Fantasiassa”, 6’03”) on hienosti karakterisoituja soolonpätkiä ja vaikuttava loppusynteesi.
Levylehtisestä selviää, että Byrd sävelsi teoksensa aikana (ehkä 1560-1603), jolloin gambansoitto oli yläluokan harrastus miekkailun, tanssin ja piirtustamisen ohella. Vasta 1600-luvun puolella consort-musiikki levisi laajemmalle. Hän hyödyntää sävellyksissään populaarisävelmiä, hymnejä ja tansseja. Yhdessä fantasioista (raita 16) kuullaan sävelmää ”Greensleeves”.
Phantasm pitää musiikin virtauksen yllä pienillä voimakkuuden ja artikulaationmuunnoksilla. Tuntuu kuin kuuntelisi yhtä hyrisevää jättiläisgambaa, sillä niin hiottua soittajien yhteissoitto on.
Samanvärisyyden ongelmaa ei ole, sillä tarkempi kuuntelu osoittaa, miten erilaisia valöörejä nämä muusikot tuottavat. Välillä yksittäisen soittimen sisääntulo tussahtaa ruutipölynä, välillä keskellä hehkuu pieni crescendo kuin aamuaurinko. Vaikka en ole 1500-luvun musiikin ylin ystävä, niin tällaiset tulkinnat hurmaavat.
Yhtyeen jäsenet ovat Laurence Dreyfus, Wendy Gillespie, Jonathan Manson, Markku Luolajan-Mikkola, Mikko Perkola ja Emilia Benjamin.
William Byrd: Consort Music. – Phantasm.
(CKD 372)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

