Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Ajankohtainen kansannousuooppera
Einojuhani Rautavaaran nuoruudenooppera Kaivos vuodelta 1962 on pitkään maannut unohdettujen partituurien pinossa. Kapellimestari Hannu Lintu kuitenkin louhi oopperan esiin ja johti siitä viime syksynä Tampereella konserttiversion, jonka Ondine taltioi. Nyt kun ooppera julkaistiin, siitä tuli kuin taikaiskusta poikkeuksellisen ajankohtainen - aiheena on kansannousu, joka väistämättä rinnastuu arabimaiden kuohuntaan.
Alun perin Rautavaaraa innoitti Unkarin kansannousuun liittynyt tositarina, mutta oopperasta tuli yleisluontoisempi. Pintatasolla teos kuvaa kaivosyhteisön liittymistä vallankumoukseen yhden puolueen diktatuuria vastaan, mutta varsinaiseksi aiheeksi nousee, miten ihmiset valintojensa myötä päätyvät kohtaloonsa. Rautavaaralle tyypillisesti oopperassa on yllin kyllin väljyyttä symbolistisille tulkinnoille.
Tällainenkin käsittelytapa oli liikaa 1960-luvun suomettuneelle Suomelle. Rakasta naapurimaata ei viitsitty varta vasten muistuttaa Unkarista, ja vaikka Rautavaara joutui sensuroimaan Kaivoksen librettoa, sitä ei lupauksista huolimatta esitetty Kansallisoopperassa, vaan ainoastaan televisioversiona Yleisradiossa. Hannu Linnun, Tampereen kaupunginorkesterin ja huippuluokan solistien projekti tulee siis tarpeeseen.
Kaivokselta ei kannata odottaa kypsän Rautavaaran romanttista sointiherkuttelua. Sen sävelkieli edustaa nuoren opiskelijan tiukkaa dodekafoniaa, joka onneksi sopii teoksen aiheeseen poikkeuksellisen hyvin. Harmonian ankaruus ja ekspressionistinen tunnemaalailu tukevat mielikuvia harmaasävyisestä diktatuurista ja vallankumouksellisten epävarmuudesta. Rautavaaran dodekafoniaa ei voi moittia kylmäksi tai tunteettomaksi, ja lisäksi ooppera etenee kohti romanttisempaa ilmaisua sitä mukaa kun sen idealistinen alkuasetelma hajoaa inhimilliseksi todellisuudeksi.
Rautavaara siis osasi säveltäjän ammatin jo nuorena, mutta libretistinä en häntä aina ymmärrä. Monen kohtauksen toiminta tuntuu motivoimattomalta keskellä raskaan symbolistisia aarioita, ja synopsista pitää vilkuilla ahkeraan, kun näyttämötapahtumista ei ole tukea.
Ison ja vaativan teoksen konserttiäänitys on aina riski, mutta tällä kertaa se kannatti ottaa. Hannu Lintu on saanut joukkonsa sekä motivoitua että harjoitettua, ja orkesteri kaivaa ihailtavasti musiikkiin värikkyyttä. Solistit tekevät luontevaa jälkeä, vaikka puhtaassa dodekafoniassa on omat hankaluutensa.
Väkevintä jälkeä tekee kansallisbaritoni Jorma Hynninen puolueen uskollisena Komissaarina. Hynnisen käsittelyssä Komissaari ei jää pelkäksi pahuuden ilmentymäksi. Hannu Niemelä on sekä äänellisesti että tulkinnallisesti hieman jähmeä Simonin roolissa, kaivosmiesten kapinan johtajana. Olisin kaivannut rooliin vilpittömyyttä ja keveyttä, ja mieleen tuli että Niemelä olisi voinut vaihtaa rooleja Jaakko Kortekankaan kanssa - tämän Pappi tuo sekä rooliinsa että musiikkiin kauneutta ja levollisuutta. Tenori Mati Turi kiihkoilee hulluuden rajoilla Markon roolissa, ja Johanna Rusanen-Kartanon aistikas ääni korostaa oopperan ainoan naisen asemaa.
Kaivos-levystä tuskin tulee myyntimenestystä edes sen yllättävän ajankohtaisuuden takia. Se kannattaa kuitenkin kuunnella, vaikka viime viikkojen tapahtumien perusteella oopperan synkkä loppuratkaisu tuntuu ikävän 60-lukulaiselta.
Einojuhani Rautavaara: Kaivos. - Hannu Niemelä, baritoni (Simon), Johanna Rusanen-Kartano, sopraano (Ira), Jorma Hynninen, baritoni (Komissaari), Jaakko Kortekangas, baritoni (Pappi), Mati Turi, tenori (Marko), Petri Pussila, basso (Vanha), Tuomas Katajala, tenori (Kaivosmies), ja Lari Halme, puhe, sekä Tampere Filharmonia ja Kaivos-kuoro/Hannu Lintu.
(Ondine, ODE 11742)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.
