Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Altto sankarina
Italiassa barokin aikaan oli muotia, että oopperoiden maskuliiniset sankariroolit räätälöitiin kastraateille. Sattuneesta syystä kastraattiaariat ovat nykyään kontratenorien heiniä, mistä kaikki nykykuulijat eivät pidä. Nathalie Stutzmannin ja Orfeo 55 -barokkiorkesterin uutuuslevy osoittaa, että italialaisen barokkioopperan suurin nimi, Antonio Vivaldi, teki kuitenkin toisin.
Vivaldi oli omien oopperoidensa impressaario ja nuuka mies, eikä hänellä ollut varaa maksaa supertähtikastraattien ökypalkkioita. Niinpä hän käytti miessankarirooleissa naispuolisia alttolaulajia, jotka pukeutuivat miehiksi.
Stuzmannin aariavalikoima saattaa hämmentää nykykuulijaa, joka odottaa ooppera-altolta imettäjän tai isoäidin roolia. Vivaldin oopperoissa altto uhoaa kostoa, riemuitsee taistelusta, viettelee tyttöjä ja laulaa serenadeja, sanalla sanoen lemuaa väkevästi testosteronilta. Harvalta altolta tällainen luonnistuu, mutta Nathalie Stutzmann laulaa epäilijät suohon.
Stutzmannin äänessä ei ole samaa läpitunkevaa voimaa ja aggressiota kuin parhailla kontratenoreilla. Hänen äänensä on äärimmäisen omaleimainen, hyvin tumma ja ennen kaikkea tasalaatuinen koko alalta. Ylä-äänissä ei kuulu nasaaliutta ja alaäänet pysyvät kiinteinä. Stutzmannin vibrato on hyvin maltillinen, ja kun musiikki sitä vaatii hän laulaa aivan suoralla äänellä - tästä voisi moni altto ottaa oppia.
Tehokkaimmillaan Stutzmann on lemmenaarioissa ja yleensä pianissimoissa, joissa hänen dramaattinen hengityksensä ja selkeä ääntämyksensä iskevät musiikin tunteet suoraan kuulijaa kohti. Täysin uskottavasti hän suoriutuu myös uljaasta miekanheilutuksesta. Kun ottaa huomioon, että Vivaldi teki aariat mittatilauksena hyvin monentyylisille altoille monenlaisiin rooleihin, Stutzmannin moninaisuutta tai suorastaan monimiehuutta voi pitää mestarisaavutuksena.
Nathalie Stutzmann toimii levyllä myös kapellimestarina. Orfeo 55 on hänen oma orkesterinsa, jonka kanssa hän tekee monenlaista ohjelmistoa sekä periodi- että moderneilla soittimilla. Jorma Panulan opit ovat menneet ilmeisen hyvin perille, ja Stutzmann piiskaa pikkuorkesterista kunnon tehot, ja kontrolloi orkesterinsa äänenväriä yhtä hyvin kuin omaa alttoääntään.
Antonio Vivaldi: Alttoaarioita oopperoista. - Nathalie Stutzmann, altto ja orkesterinjohto, sekä Orfeo 55.
(Deutsche Grammophon, 476 4390)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.
Uudet levyt uusimmat kuunneltavat
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä

