Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Alttoviulistien perusteoksesta ilmestyi vaikuttava tulkinta
Newyorkilaissyntyinen David Aaron Carpenter herätti kaksi vuotta sitten huomiota hienolla levytyksellään Edward Elgarin ja Alfred Schnittken konsertoista. Tässä välillä Carpenter on saanut Avery Fisher- ja Leonard Bernstein -palkinnot aiempien huomionosoitusten jatkoksi.
Nyt kahdenkymmenen viiden vuoden ikään ehtinyt Carpenter on julkaissut alttoviulistien perusohjelmistoon kuuluvan, Hector Berliozin sinfonian ”Harold Italiassa”, jota voisi hyvin kutsua alttoviulukonsertoksi. Mukana ovat myös alkusoitto oopperasta Béatrice ja Bénédict sekä klassisen virtuoosinen Nicolò Paganinin sonaatti alttoviululle ja orkesterille.
Carpenter osoittaa teosten parissa jälleen kykynsä ja musikaalisuutensa. Elegantissa alttoäänessä on tarvittaessa myös pintakarvaa. Sinfonian toisen osan (Pyhiinvaeltajien kulkue) murtosoinnut kertovat fantasiantajusta. Berliozin sinfoniaan on valittu alkuperäinen, Nicolò Paganinia varten kirjoitettu vaikeampi soolostemma.
Kapellimestari Vladimir Ashkenazy saa Helsingin kaupunginorkesterin soimaan. Erityisesti puupuhaltimet tuntuvat täyteläisiltä ja musiikkidraama alkaa kuplia. Alarekisterin pauhua ja syvien sointivirtojen voimaa löytyy myös.
Hector Berlioz: Alkusoitto oopperasta Béatrice et Bénédict, Harold Italiassa. Nicolò Paganini: Sonaatti alttoviululle ja orkesterille. - David Aaron Carpenter, alttoviulu, ja Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Vladimir Ashkenazy.
(Ondine ODE 1188-2)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.
Uudet levyt uusimmat kuunneltavat
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä

