Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Alttoviulu klarinettina
Alttoviulisti Maxim Rysanov hurmasi minut hiljattain tulkinnallaan Bachin soolosellosonaateista. Rysanovilla on rikkumaton tekniikka, tiivis sointi ja ennen kaikkea hyvä maku - Bachissa hän onnistui yhdistämään venäläisen romantiikan ja barokkityylin hämmentävän hienosti. Siksi arvelin, että Rysanov saattaisi tarjota jotain erityistä myös Brahmsin kamarimusiikkiin, jota hän on hiljattain levyttänyt peräti kaksi levyä.
Brahms arvosti alttoviulun sointia ja sävelsi sille merkittäviä osuuksia kamarimusiikkiteoksiin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Joseph Joachimille, joka arveli, että Brahmsin kannattaisi sovittaa myös kamarimusiikkiteostensa klarinettiosuudet alttoviululle. Itse olen pitänyt näitä sovituksia turhina. Esimerkiksi Rysanovin uutuuslevyn pääteos, Klarinettikvintetto h-molli, perustuu siihen, että klarinetin kuulas ja aineeton sointi erottuu kudoksesta, mikä selkeyttää musiikin linjojen seuraamista.
Rysanov onnistuu kuitenkin tarjoamaan teoksesta perustellun ja viehättävän version. Hänen alttonsa intensiivinen, tiiviillä vibratolla sävytetty ääni erottuu jousikvartetista tarvittaessa siinä missä klarinettikin, ja tuo musiikkiin lihallisuutta ja romantiikkaa; mutta lisäksi Rysanov pystyy halutessaan sulautumaan kokonaisuuteen klarinettia paremmin, mikä antaa kokoonpanolle mahdollisuuden leikkiä yhtä suurta soitinta.
Levyn toisena teoksena kuultava Jousikvintetto nro 2 G-duuri todistaa, että Rysanov ei tuo itseään liikaa esiin. Muusikkotoverit lienevät silti kiitollisia siitä, että Adagio-osan sooloa soittaa niin huikean ja hellän soinnin omaava alttoviulisti.
Rysanovin kanssa soittaa joukko venäläisiä huippumuusikoita, ja ad hoc -kokoonpanoksi he soittavat ällistyttävän hyvin yhteen. Musiikki aaltoilee ja myrskyää mutta jättää levollisen, lähes kaihoisan vaikutelman. Kun vielä äänityskin tulvii romanttista kirkkautta, kyseessä on yksi alkuvuoden parhaista kamarimusiikkilevyistä.
Johannes Brahms: Klarinettikvintetto h-molli; Kaksi laulua op. 91; Jousikvintetto nro 2 G-duuri. - Maxim Rysanov, alttoviulu, sekä Alice Coote, mezzosopraano, Ashley Wass, piano, Aleksander Sitkovetski, Mariana Osipova ja Boris Brovtsyn, viulu, Julia Deyneka, alttoviulu, sekä Kristine Blaumane, sello.
(Onyx 4054)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

