yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Arkista arktista kuoromusiikkia

Kare Eskola | 6.10.2011

Rovaniemellä vaikuttava Seitakuoro on tasan viisikymmentä vuotta pitänyt Pohjois-Suomen kuorokunniaa yllä. Viime aikoina kuoronjohtaja Kadri Joamets on saanut Seitakuoron tasoa nostettua, mistä kertoo asiallinen kilpailumenestys lähimaiden pienillä kuorofestivaaleilla. Seitakuoro ei ole lähtenyt haastamaan Etelä-Suomen kunnianhimoisia kamarikuoroja vaan on pitänyt identiteettinsä ja ohjelmistonsa lappilaisena. Siitä kertoo myös Seitakuoron uutuuslevy, otsikoltaan Arktisia näkyjä.

Levyn Lappi-aiheiset kappaleet on sanoitettu perinteisiin tai kansallisromanttisiin teksteihin - on Einari Vuorelaa, V.E. Törmästä, joikua ja Kalevalaa, mukavana poikkeuksena Oiva Arvolan realistinen ja kirpeän humoristinen nimikappale. Sävellykset ovat epämääräinen kavalkadi paikallisten muusikoiden ja kuoron omien aktiivien pyrintöjä kuusikymmenluvulta tähän päivään.

Kauniisti sanottuna ohjelmisto kuulostaa siltä mitä musiikillisesti sivistyneet kansakouluopettajat entisvanhaan maakunnissa tekivät. Kuorotekniset haasteet ja musiikillinen taso eivät välttämättä kulje käsi kädessä, mutta tämän levyn kappaleissa kummatkin pysyvät maltillisina. Kuitenkin Jukka Kankaisen ja Kullervo Karjalaisen sievät tunnelmakuvat tehoavat varmasti - paikalliseen yleisöön läheisyydellään ja ulkomaiseen yleisöön varovaisella eksotiikalla.

Seitakuoron johtaja Kadri Joamets on saanut tartutettua rovaniemeläisiin aimo annoksen Viron lauluperinteen iloa, helppoutta ja luonnollisuutta. Varmalla muusikkoudella Joamets kohottaa levyn kappaleet painoluokkaa ylemmäs. Kuoro laulaa puhtaasti eikä takeltele rytmeissä, ja myös Jan Hellbergin sävellysten viihteelliset sävyt toteutuvat luontevasti. Laulajien osaamisen rajat kuuluvat lähinnä miesäänten kömpelössä soinnissa, joka häiritsee puhtautta ja yhtenäisyyttä. Arktisesta tulee arkista.

Kokonaisuudessaan levy täyttää erinomaisesti tehtävänsä lappilaisen kuoromusiikin ja Seitakuoron historian dokumenttina.

"Arktisia näkyjä", säv. Timo Kurki, Tuulikki Närhinsalo, Jukka Kankainen, Kullervo Karjalainen, ja Jan Hellberg. - Seitakuoro/Kadri Joamets.
(Alba, NCD 43)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä