yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Buxtehudea pääsiäiseen

Miika Lauriala | 31.3.2011

Englantilaiset laulusolistit, Purcell -kvartetti ja vanhan musiikin yhtye Fretwor ovat levyttäneet Dieterich Buxtehuden seitsemän kantaatin sarjan Membra Jesu nostri vuodelta 1680. Teos on omistettu Buxtehuden ruotsalaiselle ystävälle Gustaf Dübenille.

Dieterich Buxtehude (1637–1707) oli pohjoissaksalainen barokin aikakauden urkuri ja säveltäjä. Buxtehude työskenteli Lyypekin Pyhän Marian kirkon urkurina lähes 40 vuoden ajan. Buxtehuden musiikkia pidetään pohjoissaksalaisen barokin huipentumana. Kerrotaan, että nuori Johann Sebastian Bach käveli vuonna 1705 lähes 300 kilometriä kuullakseen Buxtehuden urkujensoittoa.

Buxtehuden ystävä, Tukholman saksalaisen kirkon urkuri ja Tukholman hovin kapellimestari Gustaf Dübeniä saamme kiittää siitä, että valtaosa Buxtehuden vokaaliteoksista on säilynyt. Düben arkistoi Buxtehudelta saamansa nuotit huolellisesti, ja aikanaan ne siirtyivät Upsalan yliopiston Düben-arkistoon.

Membra Jesu nostri –kantaattisarjan seitsemästä kantaatista kukin sisältää kolme aariasäkeistöä, joiden teksti on peräisin 1200-luvulla eläneen belgialaisen sistersiläismunkki Arnulf Louvainilaisen mystisestä passiorunoelmasta. Kantaattisarjan teksti keskittyvät Kristuksen kärsimysaikaan, ja Arnulf Louvainilaisen runoissa käydään symbolisesti läpi Jeesuksen eri ruuminosia. Kantaatit ovat viisiäänisiä, mutta ne voidaan esittää myös solistisesti.

Chandos-yhtiön levyllä laulavat sopraano Emma Kirkby, sopraano Elin Manahan Thomas, kontratenori Michael Chance,tenori Charles Daniels ja basso Peter Harvey. Heitä säestävät Purcell-kvartetti ja vanhan musiikin yhtye Fretwork. Levy on harras ja kaunis. Laulajat ovat hieman epätasaisia, mutta kokonaisuus on hillityn harmoninen.

Levyn tiedot:

Dieterich Buxtehude: Membra Jesu Nostri (K: Kristuksen ruumiinosat), seitsemän kantaatin sarja solisteille, kuorolle, jousille ja continuolle. - Emma Kirkby, sopraano, Elin Manahan Thomas, sopraano, Michael Chance, kontratenori, Charles Daniels, tenori, Peter Harvey, basso, Purcell-kvartetti ja Fretwork -vanhan musiikin yhtye.

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä