Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Chopin-guru Mertanen onnistuu jälleen

Kare Eskola | 22.12.2011

Alba on vastikään julkaissut kaksikin levyä Turun filharmoniselta orkesterilta. Toisessa tosin huomio kiinnittyy lähinnä pianosolisti Janne Mertaseen, joka on Alban monivuotinen luottotaiteilija. Ohjelmisto on valittu otsikolla Grand Chopin, mikä tarkoittaa orkesterisäestyksellisiä, näyttäviä konserttikappaleita, sellaisia kuin Puolalainen kansanlaulufantasia ja Klakowiak-konserttirondo.

Alballa on kaikki syy luottaa Mertaseen. Hänen Chopin-soitossaan on suurta, pianismin kulta-ajoista muistuttavaa romanttista glamouria, joka ei sorru halpaan salonkityyliin. Täsmällinen kosketus, moderni säihke ja kaikkinainen linjakkuus pitävät huolta siitä, että musiikki linkittyy tähän päivään. Mertanen on edelleen Suomen ylivertaisesti paras Chopin-pianisti, ja kansainvälisestikin huipulla.

Levyllä hänet on kuitenkin miksattu liian eteen. Toki nämä ovat solistisia näytöskappaleita, mutta kyllä orkesterista pitäisi kuulua muutakin kuin aavistus. Pianon sointi sinänsä kimmeltää vallan mainiosti, Turun konserttitalon pahamaineinen kattoheijastuma on vältetty eikä orkesterisoinnin koleus vaivaa kuten Merikanto-levyllä. Eli pohjimmiltaan tarkoituksena lienee ollut tarjota yltäkylläistä pianismia, jota orkesteri siivosti myötäilee.

Frédéric Chopin: Klakowiak-konserttirondo; Andante spianato & Grande polonaise brillante; Puolalainen kansanlaulufantasia; Variaatioita duetosta La ci darem la mano Mozartin oopperasta Don Giovanni. - Janne Mertanen, piano, ja Turun FO/Jani Telaranta.
(Alba, ABCD 335)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Muualla Yle.fi:ssä