Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
DVD tuo Aleksis Kiven lähelle
Einojuhani Rautavaaran kolminäytöksinen kamariooppera Aleksis Kivi vuodelta 1997 on tänä keväänä taas ajankohtainen. Kansallisoopperassa siitä on vielä yksi näytäntö jäljellä, tähtenä syntymäpäiväsankari Jorma Hynninen. Kaikki eivät pääse oopperaan, mutta onneksi Ondine on vastikään julkaissut Aleksis Kiven DVD-taltiointina, joka on tehty Kansallisoopperan ja Yleisradion yhteistyönä.
Kuten monet kriitikot ovat todenneet, ooppera on erittäin tunteisiinvetoava kuvaus kansalliskirjailijan kiirastulesta. Dramaturgia on kristallinkirkas ja luontevasti etenevä, mikä todistaa sekä Einojuhani Rautavaaran että ohjaaja Pekka Milonoffin osaamisesta, ja solistitkin on moneen kertaan kehuttu loistaviksi.
Tähän yhtälöön DVD antaa lisäarvoa korostamalla teoksen intiimiä, kamarioopperamaista sävyä, joka isoissa saleissa väkisinkin kärsii. Kamera seuraa herkullisen läheltä, kuinka taidokkailla eleillä näyttelijä Janne Reinikainen toteuttaa August Ahlqvistin demonisuuden, kuinka kuoro eli seitsemän veljestä koheltaa touhuissaan, kuinka itse Runeberg eli Tobias Zilliacus vastaa rasistisesta junttihuumorista.
Selväpiirteinen televisiototeutus korostaa sitä, miten suvereenisti Rautavaara on osannut upottaa Ahlqvistin puheroolin osaksi oopperaa. Ainoana vaarana on, että Ahlqvist alkaa kiinnostaa katsojaa enemmän kuin Kivi. Jorma Hynninen kun ei pärjää Janne Reinikaiselle näyttelijänä, vaan lähinnä seisoskelee kädet koholla ja luottaa intensiiviseen tuijotukseensa; etenkin umpihumalaista Hynninen esittää kokemattomasti, mitä televisio-ohjaus hyvin paikkaa keskittymällä moniin muihinkin näyttämötapahtumiin. Ääneltään Hynninen on huippuiskussa ja laulaa nuoremmat suohon esimerkiksi lopun Sydämeni laulun huikaisevilla, pehmeillä ylä-äänillä.
Kiven rooliin tuo näyttämösyvyyttä Ville Rusasen esittämä nuori Aleksis, ja muista rooleista etenkin Pauliina Linnosaaren pehmeä ja silti kepeä Linda esiintyy DVD-taltioinnilla edukseen. Kaikkiaan solistien taso ja ennen kaikkea osuvuus tuntuu jopa paremmalta kuin oopperan CD-levytyksellä, joka tehtiin kymmenisen vuotta sitten.
Konserttitilanteessa lavalta taltioitu DVD ei toki äänityksen kannalta ole yhtä erotteleva ja tasapainoinen kuin CD. Silti Mikko Franck ja Kansallisoopperan orkesteri saavat aikaiseksi hyvin sopusuhtaisen ja vetoavan äänimaiseman, vaikka orkesteriin kuuluu jousiston lisäksi vain kaksi klarinettia ja sopivan vieraantuneita ääniä päästelevä syntetisaattori.
Einojuhani Rautavaara: Aleksis Kivi. - Jorma Hynninen (Aleksis Kivi), Janne Reinikainen (August Ahlqvist), Riikka Rantanen (Charlotta), Pauliina Linnosaari (Hilda), Ville Rusanen (nuori Aleksis) ja Tobias Zilliacus (J.L. Runeberg), sekä Kansallisoopperan orkesteri/Mikko Franck. Ohjaus Pekka Milonoff.
(Ondine, ODV 4009)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

