yle.fi

 

Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Ei paavi - mutta nykykorvaa miellyttävä säveltäjä

Kare Eskola | 27.1.2011

Jacobus Clemens non Papa oli yksi 1500-luvun alankomaalaisen polyfonian mestareista. Omana aikanaan hänen musiikkiaan arvostettiin ja julkaistiin, mutta nykyään hän on jäänyt kollegojensa varjoon. Onneksi brittiläisen Brabant Ensemblen uutuuslevy nostaa Clemensin hyveet komeasti esiin.

Levyn oivallisessa esittelytekstissä kerrotaan, että 1500-luvulla Clemensin musiikissa arvostettiin seikkoja, joita myös nykykuulija ymmärtää. Hänen musiikkinsa rakentuu erillisistä linjoista, kuten ehdan polyfonian kuuluu, mutta silti siinä usein erottuu päälinja, kauniisti kaartuva melodia, jota muut äänet säestävät. Samaten Clemens käytti runsaasti sointublokkeja, siis harmonista ajattelua, joka täydentää polyfoniaa ja sekoittuu siihen.

Brabant Ensemble pystyy sulauttamaan sointublokit ja polyfonian kokonaisuudeksi poikkeuksellisen hyvin. Laulajat hallitsevat omat linjansa mutta myös löytävät sointublokeissa pakottomasti toisensa, jolloin molemmissa elementeissä säilyy pitkälinjaisuuden tuntu, juuri se mikä tekee renessanssipolyfoniasta niin vastustamattomasti virtaavaa.

Brabant Ensemble on melko tuore mutta onneksi sillä on jo oma sointi, jolla se erottuu Britannian ja muun Euroopan lukemattomista renessanssipolyfoniayhtyeistä. Sopraanot kuulostavat hyvässä mielessä poikakuoromaisilta, ja muutenkin avoin, kirkas ja täysin suora äänenmuodostus palvelee musiikin sointuvaa kimmellystä. Aavistus lisää eläytymistä ja lihallisuutta ei tosin tekisi pahaa, kun levyn ohjelmisto koostuu pääasiassa paastonajan katumusteksteistä sekä todella komeasta requiemistä.

Levyesittelytekstissä kerrotaan taustaa myös Clemens non Papan erikoiselle lisänimelle "Ei paavi". Kyse lienee ollut huumorista. Samoihin aikoihin eli saman niminen paavi. Säveltäjä tuskin olisi sekaantunut Kristuksen sijaiseen, mutta kun Clemens non Papa sattui olemaan juoppo ja irstas, erottelun tekeminen lisänimellä sai siivet.

Jacobus Clemens non Papa: Missa pro defunctis; Paastonajan motetteja. - The Brabant Ensemble/Stephen Rice.
(Hyperion, CDA67848)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä