Emma Kirkby on alkanut mäkättää

Arvostettu BBC Music Magazine listasi hiljattain Emma Kirkbyn maailman sopraanoiden kaikkien aikojen kärkikymmenikköön. Se on suuri saavutus vanhan musiikin spesialistilta, joka ei ole kerännyt irtopisteitä oopperalavoilta. Kirkbyn ura on kieltämättä vertaansa vailla. Kirkkaalla, kevyellä ja suoralla äänellään hän lähes yksin määritteli renessanssi- ja barokkilaulannan ihanteet jo kolmekymmentä vuotta sitten. Valitettavasti nykyään, 63-vuotiaana, Kirkby ei enää ole entinen, enkelimäinen itsensä, ja uusi levyllinen Montéclairin soolokantaatteja on paikoin työlästä kuunneltavaa.

Poliittisen korrektiuden nimissä täytyy sanoa, että suurin osa Emma Kirkbyn äänen lumovoimasta on säilynyt. Ääni on tasalaatuinen hyvin laajalla alalla, vibrato on tutun hienostunut, puhtaus laajoissakin hypyissä moitteeton, kuviolaulanta varsin kepeää ja musisoinnissa kuuluu ilo ja hymy. Mutta jostain on Kirkbyn ääneen pesiytynyt epämiellyttävän tätimäinen, mäkättävä sävy.

Minä en ole ammattilaulaja, joten minun on vaikea pukea sanoiksi, mikä Emma Kirkbyn äänessä nykyisin mättää. Korkeat äänet kyllä syttyvät kepoisasti, mutta jostain syystä niitä kuunnellessa kuulijan omaa kurkkua alkaa kiristää. On kuin Kirkby tavoittaisi äänensä entisen kvaliteetin vain ponnistelemalla, ja se ponnistelu kuuluu muuten laadukkaan äänen alla.

Siitä olen Emma Kirkbylle kiitollinen, että hän ei ole lähtenyt paikkaamaan äänensä muutosta ylitulkitsemalla musiikkia. Pignolet de Montéclairin soolokantaatit soivat uudella levyllä hauskoina ja vaihtelevina mutta ilman ylettömyyksiä.

Emma Kirkbyn vakituinen yhteistyökumppani London Baroque on patinoitunut solistinsa rinnalla. Enää se ei todellakaan ole innovatiivisin ja raikassointisin vanhan musiikin kamariyhtye, vaan hienostunut, aavistuksen valtiomiesmäinen joukko. Paikoin lontoolaisilla on erimielisyyksiä intonaatiosta, mutta muuten he tarttuvat Montéclairin vaihteleviin karaktääreihin yhteistuumin.

Ne musiikinystävät, jotka 80-luvulta alkaen ovat ihailleet Emma Kirkbyn uraa, eivät voi kuunnella tätä levyä ilman tiettyä luopumisen haikeutta. Kenties levy-yhtiö BISin on aika panostaa nuoriin ja nouseviin tähtiin - ja odottaa, että Kirkby luo itselleen ja äänelleen uuden taiteilijaprofiilin, jossa hän pääsee paremmin hyödyntämään kokemustaan.

Michel Pignolet de Montéclair: Soolokantaatteja. - Emma Kirkby ja London Baroque.
(BIS-CD-1865)