Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Hahn löytää musiikkia Ivesin sonaateista
Amerikkalainen vakuutusliikemies ja säveltäjä Charles Ives tunnetaan omaleimaisena esimodernistina, joka muiden outojen päähänpistojen ohessa härskisti liimaili oman aikansa renkutuksia myöhäisromanttisen sävelkielen sekaan, päälle ja alle, usein vielä eri sävellajissa ja rytmissä. Siksi on kiinnostavaa, että amerikkalainen viuluilmiö Hilary Hahn on valinnut uudelle levylleen Ivesin sonaatteja, ja vielä kiinnostavampaa on, että Hahn löytää niistä suurta kauneutta ja herkkyyttä.
Hahnin asema levy-yhtiö DG:ssä on jo niin vahva, että hän voi äänittää muutakin kuin levyjä jotka nuoren viulistin on pakko. Silti Ivesin sonaatit ovat Hahnille haaste. Hänen viehätyksensä on aiemmilla levyillä perustunut kevyen virtuoosiseen tekniikkaan ja eleettömän suoraviivaiseen tulkintaan, jotka yhdessä ovat määritelleet modernin viulismin hyveet. Mutta Ives ei vaadi virtuoositekniikkaa, ja suoraviivaisuuden asemesta sonaatit ovat täynnä kiemuraisesti hahmottuvia fraaseja ja outoja leikkauksia tunnelmasta toiseen.
Aluksi tuntuu, että Hahnin eleetön, minimalistinen tulkinta ja yksiulotteisen vibrato ei oikein nosta musiikkia lentoon. Pianisti Valentina Lisitsa hoitelee viipyilevät rubatot, kristallinkirkkaat tunnelmoinnit ja romanttisen paatoksen, kun taas Hahn rientää musiikin ohi. Vähitellen kuulija alkaa silti pitää Hahnin ja Lisitsan yhteispelistä. Musiikin hahmottamiseen annetaan tilaa ja aikaa, eikä muutenkin vaikeasti hahmottuvista tunnelmista tehdä entistä vaikeampia.
Kuten Hahn itse levyesittelyssä kirjoittaa, Ivesin sonaateissa on koko ajan tunne, että jotain merkittävää tapahtuu, on tapahtunut tai tulee tapahtumaan. Niinpä tulkinnassa olennaista ei ole sen merkittävän tapahtuman alleviivaaminen - se syntyy kyllä.
Silti aina silloin tällöin mieleen hiipii ajatus, että Hahn ei vielä ole täysin kypsä muusikko, ei vaikka hän on tehnyt vaativia ja uskaliaita projekteja, jotka ovat keskimääräisen viulubroilerin ulottumattomissa. Jonkun vaativan, vanhan tutorin ohjauksessa hän saattaisi löytää soittoonsa lisää syvyyttä, pystyisi korvaamaan soittimellisuuden laulullisuudella ja ennen kaikkea säilyttäisi nuorena kiiltäväksi hiotun sointinsa; tällä levyllä viulussa on aavistus mattapintaa.
Joka tapauksessa levy avaa Ivesista aivan uusia puolia. Vinksahtaneen esimodernistin sijasta kuullaankin herkkää, huumorintajuista ja kauneutta rakastavaa säveltäjää, joka tietää mitä tekee.
Charles Ives: Sonaatit viululle ja pianolle nrot 1-4. - Hilary Hahn ja Valentina Lisitsa.
(Deutsche Grammophon, DG 4779435)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.
