Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Huippu-urkujen sointi helpottaa Vasks-paatosta

Kare Eskola | 1.9.2011

Joensuussa vaikuttava kokenut urkutaiteilija Tuomas Pyrhönen on levyttänyt Peteris Vasksin soolourkuteokset, ja levyttänyt ne nimenomaan Riian tuomiokirkon massiivilla uruilla. Tämä on erittäin hyvä asia. "Latvian Pärt" Vasks nimittäin säveltää varsin paatoksellisesti henkistynyttä musiikkia, joka janoaa paitsi taivasosuutta myös ilmavaa ja hengittävää sointia.

Pyrhönen kirjoittaa maalailevassa esittelytekstissään, että Vasksin surumielinen musiikki on hoitavaa ja puhdistavaa, mutta siihen pitää "uskoa". Se on totta. Postmodernin varautunut tai ironinen asenne saa Vasksin tonaalis-modaalisen, melankolisen ja yleisöystävällisen herkistelyn tuntumaan banaalilta.

Onneksi Pyrhösen soitto tekee uskomisen helpoksi. Levyn kaikki viisi teosta etenevät verkkaisesti laajoin kaarin ja kietovat kuuntelijan pehmeisiin, alakuloisiin sointimassoihin, mutta perusbalttilainen harmaus joutuu väistymään, koska Riian tuomiokirkon urkujen soinnista löytyy yllin kyllin taikaa ja mystiikkaa. Jykevämmät kohdat eivät särje korvaa tai sielua, koska uhkeilla uruilla on väljästi tilaa soida.

Näille uruille Vasks tämän musiikin sävelsi, ja oikein hyvästä syystä. Silti alan levyn mittaan kaivata enemmän yksityiskohtia ja atakkia.

Tuomas Pyrhösen näppitaituruudesta tämä musiikki ei anna kuvaa, mutta se on selvä että rekisteröijänä, tunnelman luojana ja isojen linjojen rakentajana hän osaa asiansa. Esimerkiksi konserttomaisen Cantus ad pacemin karaktäärit erottuvat kauniisti, ja kromaattinen Musica seria pysyy soinniltaan kirkkaana.

Peteris Vasks: Te Deum; Viatore; Canto di forza; Musica seria; Cantus ad pacem. - Tuomas Pyrhönen, urut.
(Alba, ABCD 325)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.