Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Innostava paluu lastenkamarimusisointiin
Minua vanhemmat suomalaisen nykymusiikin ystävät muistavat 60-luvun lastenkamarikonsertit, joissa rikottiin perinteitä, sääntöjä ja soittimia. Konserttien äänimaisema rakennettiin oikeita soittimia tai muita esineitä väärinkäyttämällä. Kapinahenkinen rahistelu, kopistelu ja hakkaus jäi sittemmin muodista, mutta vähitellen se on tehnyt paluun - tosin ilman kapinahenkeä, oikeana musiikkina. Esimerkiksi ruotsalainen Curious Chamber Players palauttaa avantgardistiset äänikokeilut musiikin työkalupakkiin, ja tekee sen hienosti myös uudella levyllään.
Minulla on ollut onni kuulla Curious Chamber Playersiä konsertissa. Heidän mielikuvituksellinen soitinvalikoimansa on vähintään yhtä ihailtava kuin heidän paneutumisensa. Porukkaa johtaa nuori säveltäjä Malin Bång, jonka nimi on enne. Bång on koonnut ympärilleen vilpittömiä, taitavia muusikoita, jotka osaavat ja uskaltavat suhtautua perinteisistä soittimista kaivettuihin hälyääniin musiikkina eivätkä säikähdä, jos partituuri vaatii karamellipaperin ryttäystä, kettinkejä, ämyreitä, live-elektroniikkaa tai näyttelijäntyötä. Ennakkoluulottomuus ei ole yleinen saati helppo taito, eikä sitä opeteta musiikkikorkeakouluissa.
Curious Chamber Playersin uutuuslevyllä esittäytyvät kuusi säveltäjää ovat nuoria ruotsalaisia ja tanskalaisia, joiden nimiä ette tunne - ne voi tarkistaa vaikka tämän ohjelman sivuilta. Kaikki levyn säveltäjät kuitenkin hylkäävät perinteisen säveltasomusiikin kerta kaikkiaan. Svengi, dynamiikka, teemat, kokonaisrakenne ja vastaavat musiikin rakennusaineet ovat kuitenkin vakaasti läsnä. Niinpä kappaleet eivät latistu kokeiluiksi, jotka muka avaisivat korvia arkipäivän äänten ihmeisiin tai muuta tyhjänpäivästä. Nämä kappaleet ovat musiikkia, joka parhaimmassa tapauksessa on mielekästä nimenomaan musiikkina - ja pahimmassakin tapauksessa kiinnostavaa.
Erityisen ansiokasta levyllä on se, etteivät kappaleet ole liian pitkiä. Vajaa kymmenen minuuttia taitaa olla ihannekesto mille tahansa modernille kamarimusiikkikappaleelle. Toki tällaiset puolinäyttämölliset teokset toimivat parhaiten nimenomaan konserttitilanteessa. Ääntä tällä tavalla perinteisen modernisti tutkivia konsertteja on kuitenkin niin harvassa, että levy kannattaa hankkia.
Malin Bångin, Ylva Lund Bergnerin, Christian Winther Christensenin, Rei Munakatan, Nicolai Worsaaen ja Jeppe Just Christensenin sävellyksiä. - Curious Chamber Players.
(dB Productions, dBCD145)
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.


