Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Ironian yliannostus lähellä
Itävaltalainen HK Gruber on pitkän linjan nykysäveltäjä, merkittävä tekijä Keski-Euroopassa ja joskus Suomen festivaaleillakin kuultu, hyvin rakastettava hahmo. Gruberin on sanottu olevan uusromantikko, uustonaalinen, uus-ekspressionistinen ja uus-wieniläinen. Kätevintä lienee silti todeta Gruber latteasti postmoderniksi. Hän lainailee teemanpätkiä muilta ja itseltään, ottaa aineksia mistä tyylilajeista huvittaa, vääntelee ja kääntelee, kuorruttaa kaiken ironialla - ja onnistuu kuulostamaan omalta itseltään.
Bisin julkaisemalla uutuuslevyllä kuullaan Gruberin lukemattomista konsertoista kolme - kaksi viululle ja yksi trumpetille.
Kattaus osoittaa, että vaikka Gruber on pysynyt tunnistettavana kauhukakarana, hän on silti kehittynyt parempaan ja samalla kuulijaystävällisempään suuntaan. Ensimmäinen viulukonsertto vuodelta 1978 on rapsodista, hahmotonta, harmaata menoa - kai siinä vastustetaan jälkisarjallisuutta, muttei vielä tarjota vaihtoehtoa. Toisessa konsertossa vuodelta 1988 on enemmän menoa ja meininkiä, mutta vasta Håkan Hardenbergerin tilauksesta sävelletty trumpettikonsertto Busking vuodelta 2007 on kuranttia Gruberia - itsevarmaa ilottelua ilman sanomisen pakkoa, ilman kompleksisuuden vaatimuksia. Niin kuin moni muukin Gruber on vuosien mittaan alkanut uskaltaa viipyillä tunnelmissa ja tilanteissa.
Busking on trumpetin näytöstä, mutta Gruber kertoo lisänneensä siihen kaksi vieraannuttavaa elementtiä, banjon ikään kuin cembaloksi ja harmonikan portatiiviuruiksi. Yleensä minä en kaipaa musiikkielämyksiltäni vieraannuttamista, mutta tässä yhteydessä konsepti toimii. Jos tätä musiikkia kuuntelee ironiana, jotenkin vieraannutettuna versiona oikeasta musiikista, siitä saa nopeasti yliannostuksen. Mutta jos tätä kuuntelee hauskana, elävänä musiikkina, voi nauttia.
Gruber itse johtaa levyllä Örebron Ruotsalaista kamariorkesteria. Rytmi tai oikeastaan svengi pysyy kasassa, mutta sointiasioita ei liene juurikaan hierottu, sen verran karua on jousten soitto paikoin. Viulukonsertot olisivat hyötyneet Katarina Andreassonia etevämmästä solistista. Kireällä äänellä työläästi soitettuna vapaasti assosioiva, hauska musiikki alkaa muistuttaa sosialistista realismia.
HK Gruber: Busking; Viulukonsertot nro 2 "Nebelsteinmusik" ja nro 1 "...aus schatten duft gewebt". - Ruotsalainen kamariorkesteri/HK Gruber, sekä Håkan Hardenberger, trumpetti, Mats Bergström, banjo, Claudia Buder, harmonikka, ja Katarina Andreasson, viulu. (BIS-CD-1781)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.
Uudet levyt uusimmat kuunneltavat
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
- Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä

