Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Joulupaketillinen Bachin kantaatteja
Joulumarkkinat ovat otollista aikaa uudelleenjulkaisuille ja kokoelmalevyille. Pahimmassa tapauksessa ne ovat vanhentunutta sillisalaattia, parhaassa tapauksessa erinomaista palvelua joulumusiikin ystäville. Laatulevy-yhtiö Harmonia Mundin joulupaketti kuuluu parhaisiin tapauksiin.
Tyylikkäästä levykansiosta löytyy kolme täyttä cd-levyä ja niiltä lähes kohtuuton annos Johann Sebastian Bachin joulunajan kantaatteja. Yleensä levy-yhtiöt arvioivat, että Bachin Jouluoratorio eli kuusi joulukantaattia riittää ahneellekin musiikinystävälle, mutta nyt lisänä on vielä kolme valikoitua adventtiajan kantaattia.
Määrän lisäksi myös laatu kelpaa joulupöytään. Kaikki levytykset on tehnyt Gentin Collegium Vocale johtajanaan Philippe Herreweghe - eli moneen kertaan kehuttu Bach-yhdistelmä. Solistit ovat kauttaaltaan maailman parhaita, eikä heikkoja lenkkejä ole päässyt joulutunnelmaa pilaamaan. Äänitysten parasta ennen -päiväkään ei ole vielä mennyt, ne ovat vuosilta 1995, 1996 ja 2001.
Kotimaisissa levykaupoissa tämä joulupaketti maksaa melkein viisikymppiä. Normaalista uudelleenjulkaisusta se olisi liikaa mutta tästä paketista sangen kohtuullinen hinta. Jos omassa hyllyssä ei vielä ole järkevää levytystä jouluoratoriosta, tätä pakettia voin suositella, adventtikantaattien ansiosta se on riittoisa kuin kymmenen kilon kinkku.
J.S. Bach: Adventti- ja joulukantaatit, BWV 36, 61, 62, 91, 121, 133, 57, 110 ja 122. - Collegium Vocale, joht. Philippe Herreweghe, sol. Blotzky-Mields, Jezovsek, Rubens, Connolly, Danz, Padmore, Prégardien ja Kooy. (Harmonia Mundi / HML 5908369.71)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

