Perjantaisin klo 14.00 - 15.00
Joyce Yang on yhtä aikaa tulinen ja mekaaninen
Joyce Yangin ensimmäinen kappale debyyttilevyltään on Scarlattin haikea sonaatti d-mollissa. Ensimmäiseksi kappaleeksi se on hyvä valinta, juuri sopivan rauhallinen. Jo heti seuraavassa kappaleessa hän esittelee erinomaisia teknillisiä taitojaan, mikä jatkuukin koko levyn ajan.
Hän on selvästi yrittänyt tehdä ohjelmastaan monipuolisen, muttei ole mielestäni aivan onnistunut. Kappaleita on barokista nykymusiikkiin, ja vaikka ne ovat eri tyylikausilta, ei niissä ole tarpeeksi vaihtelua. Hän soittaa Scarlattia, Schumannia, Debyssiä, Currieria sekä Liebermannia. Hänellä on monta aggressiivista ja ehkä hieman kauhunomaistakin kappaletta, jotka jonkun ajan kuuntelun jälkeen alkavat jyskyttää päässä.
Hyvä esimerkki on Sebastian Currierin kappale Brainstorm. Nimi on hyvin osuva ja kappale on liiankin dramaattinen. Jos minun täytyisi soittaa tätä kappaletta, en lähestyisi sitä niin kiihkeästi ja tasapaksusti kuin Joyce. Yrittäisin löytää lempeämmän puolen ja korostaisin sitä. Hänen soitolleen on muutenkin ominaista tarkka mekaanisuus, joka ei läheskään kaikissa kappaleissa toimi.
Itse kaipasin romanttista ja enemmän melodista kappaletta. Tulisuutta riittää, mutta sille ei ole tarpeeksi vastapainoa. Yritin miettiä, mitä soitosta puuttui - tunnetta. Kaikki on teknillisesti täydellistä, mutta jäin odottamaan jospa hän soittaisi enemmän nyansseja ja ottaisi vapauksia kappaleiden tulkinnassa.
Viimeiseksi kappaleekseen hän on valinnut Schumannin teoksen Carnaval. Teoksessa on kaksikymmentä osaa, ja vaikka kaikki eivät kovin pitkiä olekaan, olisin itse jättänyt ainakin muutaman osan pois.
Itse en tällaista musiikkia kuuntele, ja Joyce Yang on mielestäni yksi esiintyjä monien muiden joukossa. Jos kuitenkin pitää tämäntyylisestä musiikista, levy on ihan toimiva.
"Collage". Domenico Scarlatti: Sonaatteja. Sebastian Currier: Scarlatti Cadences; Brainstrom. Claude Debussy: Estampes. Lowell Liebermann: Gargoyles. Robert Schumann: Carnaval. - Joyce Yang, piano.
(Avie, AV2229)
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.


