Perjantaisin klo 14.00 - 15.00

Kagelin peilitalossa

Saksassa vaikuttanut postmodernin musiikin isoisä Mauricio Kagel on aina ollut minun mielestäni yhtä aikaa sekä ärsyttävä että kiinnostava. Kagel tasapainotti musiikkinsa tiukkaa yleisilmettä hupaisilla rytmeillä, maanläheisellä soittelulla ja nokkelilla lainauksilla, mutta niiden myötä musiikki salavihkaa vääntyi irvokkaaseen virnistykseen. Pahimmillaan Kagelin teokset ovat kuin kauhuelokuvakohtaus huvipuistossa. Parhaimmillaan ne ovat musikanttista leikkiä. Naxoksen uusi Kagelin huilumusiikille omistettu levy painottuu onneksi jälkimmäisiin.

Huilusolistina soittaa saksalainen Michael Faust, ja levyllä on neljä teosta, tai oikeastaan kolme, joista yksi kahdesti. Pitkän huilukonserton lisäksi kuullaan lyhyt Pan huilulle ja jousikvartetille sekä kaksi versiota Phantasiestückestä.

Huilukonsertossa orkesterina soittaa Patrick Gallois'n johtama Jyväskylän kaupunginorkesteri, ja hyvin soittaakin. Perkussioiden ja harpun jatkuvat eleet istuvat luontevasti kohdalleen, ja jousisto pystyy ketterästi tuottamaan Kagelin vaatimia aavemaisia efektejä. Solisti Faust saa hönkiä ja supatella putkeensa koko rahan edestä, mutta pärjää orkesterille hyvin sekä soinnin rikkaudessa että voimassa. Kokonaisuus etenee painajaisen logiikalla vääristyneestä kohtauksesta toiseen, mutta muutamat aidosti kauniit suvannot houkuttelevat kuulijasta sen verran myötämieltä, että levy pysyy soimassa.

Phantasiestücke on Kagelin puoliksi vakava, puoliksi ivallinen kunnianosoitus Schumannille. Varttitunnin saa vierähtämään siedettävästi, kun ihmettelee, mikä pakko saa Kagelin piilottamaan Schumann-vaikutteet niin syvälle ja niin vääristyneinä. Mutta toinen varttitunti saman kappaleen toista versiota on jo liikaa, vaikka siinä huilun ja pianon yhteispeliä häiriköi ja täydentää jousikvartetti.

Omassa luokittelussani Kagel kuuluu siihen musiikkiin, jonka olemassaolosta on hyvä tietää ja joka pieninä annoksina on varsin raikasta. Mutta minä en aio suositella kenellekään tämän levyn kuuntelemista kokonaan, vaikka se onkin varsin laadukas kokonaisuus. Peilitalossa on hauska käydä mutta onneksi siellä ei tarvitse asua.

Mauricio Kagel: Das Konzert; Phantasiestück; Pan. - Michael Faust, huilu ja piccolo, Jyväskylän KO/Patrick Gallois, Ensemble Contrasts/Robert HP Platz ja Paulo Álvares, piano.
(Naxos, 8.572635)

Kare Eskola | 10.5.2012

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Muualla Yle.fi:ssä