Kelvoton äänitys tappaa baryton-innon

Markus Kuikka on intohimoinen, taitava ja aikaansaapa muusikko, joka työllään ja innollaan nostaa tietoisuuteen soitinta nimeltä baryton. Tämä näppäiltävillä lisäkielillä höystetty gamban näköinen vekotin oli 1700-luvun muotioikku, jolle Joseph Haydn joutui nikkaroimaan musiikkia enemmän kuin olisi halunnut. Markus Kuikka on ollut kohtuullisempi ja tilannut uudet baryton-sävellykset toistaiseksi vain neljältä suomalaiselta nykysäveltäjältä. Kuten periodisoittimia ja nykymusiikkia yhdistävät projektit usein, tämäkin on taiteellisesti kiinnostava, mutta valitettavasti siitä tehty levy on kertakaikkisesti pilattu täysin kelvottomalla äänityksellä.

Kun laitoin levyn soimaan, tiesin heti että jotain pahaa on tapahtunut. Ensin luulin korvieni rikkoutuneen ja sitten epäuskosta toivuttuani aloin voida pahoin. Elottomaksi kompressoitu, vaihevirheinen ja ympäriinsä huljuvalla digitaalikaiulla mädätetty mössö sumensi barytonin äänen täysin, eikä musiikista saanut mitään selvää.

Olen oppinut hyväksymään, että tällaisissa pienen budjetin levyissä amatööri usein äänittää keskitason välineillä keskitason akustiikassa, ja tulos on mitä on. Mutta tällä kertaa joko alkutilanne oli niin kamala, että digitaaliefekteillä on jouduttu piilottelemaan totuutta, tai sitten äänitys on tietoisesti pilattu jälkikäsittelyllä. Hyvällä tahdolla voisi ajatella, että häiriintyneesti ja tilattomasti viiltelevä, todellisuudesta vieraannutettu sointi olisi tietoinen kannanotto barytonin erikoiseen sointiin tai modernin ja barokin kohtaamiseen. Mutta luulen että kyse on ammattitaidon puutteesta.

Syyllinen lukee levyvihkosessa. Säveltäjä Tomi Räisänen teki Markus Kuikalle paitsi yhden kappaleen myös äänitti, miksasi, masteroi ja tuotti. Tästä opimme tärkeän asian. Jos kyseessä on tärkeä ja henkilökohtainen projekti, kuten Markus Kuikan tapauksessa on, sitä ei kannata toteuttaa kaveripiirissä. Vaarana on ampua itseään ja musiikkiaan jalkaan.

Äänityksen takia en valitettavasti pysty sanomaan, miltä Eero Hämeenniemen, Max Savikankaan, Sampsa Ertamon ja Tomi Räisäsen kappaleet kuulostavat, kun Markus Kuikka ystävineen ne soittaa. Hämeenniemi vaikuttaisi olevan nokkelasti ja perusvarmasti barokkityylin jäljillä. Savikangas puolestaan tutkii rohkeasti sointeja mutta helpottaa kuulijoiden tukaluutta kunnon svengillä. Ertamo nautiskelee salamyhkäisistä harmonioista mutta sopraano Hanna Järveläinen ei oikein osaa kaarrella harmonioiden yllä. Ja Räisänen itse on säveltänyt parikymmentä minuuttia öistä modernismirevittelyä, jonka soinnillinen moninaisuus ansaitsisi kunnon äänityksen eikä lähimikitettyä hikeä.

Jos siis haluaa oikeasti tietää, miltä nykymusiikki barytonilla kuulostaa, pitää mennä Markus Kuikan konserttiin. Kuten sanoin, hän on hieno taiteilija, enkä olisi suonut hänen projektilleen tällaista lopputulosta.

"Luminous baryton". Eero Hämeenniemi: The Dong with a luminous Nose. Max Savikangas: Spectroblaster. Sampsa Ertamo: Sibylla. Tomi Räisänen: A Night at the Park Güell. - Markus Kuikka, baryton, sekäVarpu Haavisto, gamba, Hanna Järveläinen, sopraano, ja Suomalainen barytontrio.
(Edition Troy, EDTCD 002)