yle.fi

 

Perjantaisin klo 14.00 - 15.00

Kenkätehdaskaupungin orkesteri päräytti loistolevyn

Miika Lauriala | 3.3.2011

Kenkätehtaastaan tunnetun pienen tsekkiläisen kaupungin Zlinin orkesteri, Bohuslav Martinu Philharmonic Orchestra, on levyttänyt pianisti Giorgio Kouklin kanssa Bohuslav Martinun pianokonsertot 1, 2 ja 4. Levytys on osa pianisti Kouklin Martinun pianosävellysten kokonaislevytystä Naxos- yhtiölle.

Bohuslav Martinu 1890-1959 syntyi Tsekin Böömissä vuonna 1890. Martinut toimi ensimmäisen maailmansodan aikana musiikinopettajana ja liittyi Tsekin filharmoniseen orkesteriin. 1920-luvulla hän muutti Pariisiin, mistä hän pakeni natseja New Yorkiin vuonna 1941. Loppuelämänsä Martinu asui Sveitsissä, eikä koskaan palannut Tsekkiin. Säveltäjänä Martinu sai jälkiromanttisen koulutuksen, kokeili 1930-luvulla ekspressionismia ja konstruktivismia, mutta päätyi sodan jälkeen uusklassistiseen ilmaisuun. Hän kiinnostui myös jazzista ja lainasi musiikkiinsa aiheita tsekkiläisistä kansanmusiikista ja kansantaruista.

Martinun kolmen pianokonserttoa esittelevällä Naxo-yhtiön julkaisemalla levyllä sointi on kuin pikkukaupungin koulurakennuksen liikuntasalissa. Bohuslav Martinu Philharmonic Orchestra Zlin ei toki ole maailmanluokan orkesteri, mutta tästä huolimatta levytys on hienosti onnistunut. Tunnelma on alusta alkaen innostunut. Orkesteri johtaa kapellimestari Arthur Fagenin johdolla parhaansa mukaan, ja äänitys on teknisesti moitteeton, stereokuva puhdas ja orkesterin soitni vahva ja värikylläinen.

Parasta levyllä on sen tunnelma, orkesterin heittäytyminen ja solistin väkevä taituruus kantavat levytyksen todella korkealle. Martinun konserttojen sävelkieli on eloisaa, vauhdikasta ja värikästä, rytmillisesti aksentoitua ja leikkisää, hyvin elämänmyönteistä.

Bohuslav Martinu: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 4 (Incantation, Loitsu); Konsertto pianolle ja orkesterille nro 1 D-duuri; Konsertto pianolle ja orkesterille nro 2. - Giorgio Koukl, piano, ja Bohuslav Martinu Philharmonic Orchestra, joht. Arthur Fagen. (Naxos / 8572373).

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Risto Nordell.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: 24.05.2013 14.00
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä