Torstaisin klo 11.00 - 11.58

Kirkasvaloa kaamokseen

Kare Eskola | 17.11.2011

Kamarikuoro Currende ei täällä Suomessa kuulu tunnetuimpiin vokaalipolyfoniayhtyeisiin, mutta alan sydänmailla Belgiassa Currende on toiminut jo kolme vuosikymmentä. Pitkä kokemus ei onneksi tarkoita, että yhtyeessä veisaisi ääneltään kuluneita setiä ja tätejä, vaan että kuoron sointi on poikkeuksellisen hioutunut, kypsä ja silti kirkas.

Pieni laatulevymerkki Accent on julkaissut Currenden levyjä jo vuosia. Uusimman levyn keskiössä on 1500-luvun lopun alankomaalainen polyfoniaguru Gery de Ghersem. Häneltä on säilynyt jälkipolville vain yksi teos, Missa "Ave virgo sanctissima", joten levyn muu ohjelmisto on muuta Neitsyt Marialle omistettua liturgista musiikkia.

de Ghersem osoittautuu perinteikkääksi mutta hienovaraisen jännittäväksi säveltäjäksi. Kuulija harvoin arvaa mihin suuntaan äänet punoutuvat, mutta viimeistään loppukadenssissa tuntuu että juuri näin sen pitikin mennä, ja polyfonisten käänteiden pöyhimä sielu saa levätä. Silti messun kylkiäiset eli Guerreron, Cornet'n, Rogierin ja Philipsin pikkuteokset ovat levyn varsinaisia helmiä, pakahduttavan kauniita ja surullisia karaktäärikappaleita.

Sulosointisista vokaalipolyfoniakuoroista ei nykymaailmassa ole varsinaista puutetta - Uusissa levyissä lähes joka viikko ylistetään milloin ketäkin. Currende erottuu silti kovassa seurassa edukseen. Poikkeuksellisen avoimet ja tasasointiset miesäänet antavat pohjan raikkaalle ja pakottomalle kuorosoinnille, jossa ei ole nuorisokuoromaista ohuutta muttei myöskään romanttista makeilua. Kuorosatsin harvat säröt silotellaan pehmeä-äänisillä barokkiuruilla, joiden vire osuu yksiin laulajien rikkumattoman puhtauden kanssa.

Vokaalipolyfonian fraseeraus ja tulkinta eivät anna mahdollisuutta radikaaleihin ratkaisuihin, mutta Currenden kunniaksi on sanottava, että he nostavat tekstiä siinä määrin esiin, että tekee mieli kansivihosta tarkistaa, millä ilmaisuilla Neitsyt Mariaa tällä kertaa ylistetään.

Tärkeintä tässä levyssä on, että sitä kuunnellessa voi rauhassa mutta toiveikkaana käpertyä nojatuoliin keskellä pohjoisen pallonpuoliskon kaikenkattavaa pimeyttä. Eihän tämä musiikki aurinkoa vastaa, mutta on tämä parasta keinovaloa, mitä ihmiskunta toistaiseksi on saanut aikaan.

Gery de Ghersem: Missa "Ave virgo sanctissima", sekä Francesco Guerreron, Pieter Cornet'n, Philippe Rogierin ja Peter Philipsin musiikkia. Currende/Erik van Nevel.
(Accent, ACC 24235)

Lähetä:

Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.

Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.

Uudet levyt uusimmat kuunneltavat

Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Uudet levyt: Kare Eskola esittelee ja arvioi uusia äänilevyjä
Muualla Yle.fi:ssä