Torstaisin klo 11.00 - 11.58
Kulttuurien kohtaaminen onnistuu - luulisin
Eero Hämeenniemi kirjoittaa uuden levynsä esittelyssä, ettei halua "käyttää" intialaista muusikkoa vaan tehdä tämän kanssa yhteistyötä. Vieraiden musiikkiaineksien käyttäminen tai hyödyntäminen onkin ikävä jäänne kolonialistiselta ajalta - usein länsimaisen taidemusiikin edustajat ottavat toisista kulttuureista mitä mielivät sen kummemmin seurauksia, historiaa tai kokonaisuutta miettimättä ja tuntematta.
Laulusarjassa Sade ja punainen maa (2008) Eero Hämeenniemi onnistuu yhdistämään kaksi kulttuuria tavalla, joka ainakin minun korvaani kuulostaa luontevalta ja tasa-arvoiselta yhteistyöltä. Kuvaavaa on, että tämä onnistuu vasta sitten, kun säveltäjä on varttunut viisikymppiseksi, opiskellut syvällisesti toisen kulttuurin kieliä, kulttuuria ja historiaa ja tehnyt vuositolkulla musiikkia intialaisten ystäviensä kanssa. Itse en tietysti lainkaan osaa arvioida, miltä Hämeenniemen laulusarja kuulostaa eteläintialaisen taidemuusikon korvaan, mutta ainakaan kyseessä ei ole tyylipastissi tai eksotiikka.
Viidestä lemmekkäästä karaktääriosasta rakentuva Sade ja punainen maa on pitkälinjaista, modaalista, selvärytmistä ja jopa elokuvallista musiikkia. Taidemusiikkiuskottavuus on orkesteriosuuksissa koetuksella, mutta aina kun karismaattinen, syvä-ääninen Bombay Jayashri laulaa, kuulijalla ei ole mitään kysyttävää.
Avanti!n solistit, viulisti Minna Pensola ja bassoklarinetisti Heikki Nikula, ottavat teoksessa rohkeasti oman tilansa, ja kaiken taustalla Hämeenniemen tutut intialaiset lyömäsoittajat pitävät svengiä yllä. Sarjan viimeisessä laulussa on kiehtova seurata, kuinka jousella soitetut kontrabassot möyrivät alhaalta pohjasäveliä, jotka syttyvät vähän myöhässä, mutta silti rytmi pysyy vangitsevana.
Muutenkin Avanti! selviää osuudestaan sankarillisesti, kun ottaa huomioon, kuinka vieraalla maalla seikkaillaan. Korkeisiin viuluihin tosin kaipaisin amerikkalaisen studio-orkesterin hehkua ja puhtautta, joka tukisi musiikin synnyttämiä mielikuvia.
Kokonaisuutena Sade ja punainen maa kurkottaa uusiin yleisöihin ja toisiin kulttuureihin juuri niin taitavasti ja kunnianhimoisesti kuin Hämeenniemi radiosaarnoissaan ja kirjoissaan toivoo. Ainoa haittapuoli lienee, että nyky-Suomessa sitä lienee melko tukala esittää muulla kuin levyllä käytetyllä kokoonpanolla.
Levyn toinen laulusarja Lintu ja tuuli (1994) on sävelletty taidemusiikkisopraanolle ja orkesterille. Teosta lienee kätevintä kehua sanomalla, että se osoittaa Hämeenniemen kehittyneen säveltäjänä. Ikivanhat suomalais-intialaiset runot on sävelitetty suomalaisella perusmodernismilla, jota on laimennettu modaalisuudella ja reippailla rytmeillä. Teos jää kaipaamaan kantaesityksessä mukana ollutta koreografiaa, joka antaisi lukuisiin orkesterisooloihin sisältöä.
Lauluosuuksista vastaa Laura Leisma, jonka sopraanossa on oopperakiillon lisäksi mukavan inhimillistä pintaa. Lähtökohtien ja tavoitteiden eroista huolimatta Leisma vertautuu Bombay Jayashriin ja joutuu epäkiitolliseen tilanteeseen. Karismaa ja luontevuutta puuttuu, mikä johtuu ehkä sävelkielestäkin.
Eero Hämeenniemi: Sade ja punainen maa; Lintu ja tuuli. - Bombay Jayashri, laulu, Pungkulam Subramaniam, mridangam, S. Karthick, ghatam, ja Laura Leisma sopraano, sekä Avanti!/John Storgårds.
(Alba, ABCD 320)
Lähetä:
Maailman paras ja ainoa suomenkielinen taidemusiikin levykritiikkiohjelma.
Ilmiöitä, innostumista ja kuluttajapalvelua, toimittajina Kare Eskola ja Janne Koskinen.
